Uutisen päiväys

14.2.2013← Takaisin

Europcar Autovuokraamo jatkaa yhdistetyn maajoukkueen pääyhteistyökumppanina

    Suomen Hiihtoliiton yhdistetyn maajoukkue on solminut jatkosopimuksen yhteistyökumppaninsa Europcarin kanssa. Europcar on ollut yhdistetyn maajoukkueen kumppani jo usean vuoden ajan. Kuluvalle kaudelle Europcar nousi pääyhteistyökumppaniksi.

    Nuoret urheilijat Janne Ryynäsen takana ovat vakuuttaneet esityksillään kumppanin, joka uskoo vahvasti suomalaisten tulevaisuuteen ja menestysmahdollisuuksiin seuraavina vuosina.

    ”Europcarissa pyrimme sponsoroinnissamme pitkäjänteisyyteen, johdonmukaisuuteen ja tavoitteellisuuteen. Haluamme sponsoroinnin avulla myös viestiä arvojamme eri sidosryhmille ja rakentaa yrityskuvaamme vastuullisena yhteiskunnallisena toimijana”, kertoo Europcar Suomen toimitusjohtaja Jussi Holopainen.

    Yhdistetyn maajoukkueessa yhdistyy Europcarin arvomaailma. Päävalmentaja Petter Kukkosen johdolla joukkue on harjoitellut systemaattisesti Sotsin vuoden 2014 olympialaiset tähtäimessään. Joukkuehenkeä on nostatettu monin erilaisin tempauksin, erämaavaelluksin ja hiihtotapahtumalla Kuopiosta Helsinkiin.

    Yhteistyökumppanuus edistää yhdistetyn lajikulttuuria kokonaisuudessaan ja osa sopimussummasta kohdentuu lasten ja nuorten liikunnallisen ja urheilullisen elämäntavan tukemiseen.

    ”Haluamme olla omalta osaltamme myös edistämässä lasten ja nuorten urheilua ja liikunnallisia elämäntapoja. Osa sopimussummasta kohdistetaan lasten ja nuorten toiminnan resurssointiin. Europcar tulee lisäksi muistamaan valmennusstipendillä kauden aikana parhaiten suoritustaan parantanutta nuorta yhdistetyn lupausta. Huomisen menestys ei ole mahdollista ilman voimakasta panostusta junioritoimintaan, joka pohjimmiltaan pitkälti lepää nuorten vanhempien korvaamattoman panostuksen varassa”, toteaa Holopainen.

    Europcar on mukana kannattamassa aktiivista elämäntapaa ja tukemassa nousua huipulle. Huipulle ei kukaan pääse yksin  ja hetkessä,  vaan ympärille tarvitaan vankka tukijoukko ja joukkue, joka uskoo yhteiseen tekemiseen pitkällä tähtäimellä.

    ***

    Europcar on Suomen johtava autovuokraamo, joka on toiminut Suomessa jo vuodesta 1967. Europcar palvelee asiakaslähtöisesti yli 30 paikkakunnalla ja on Suomen ainoa autovuokraamo, jolla on ISO:14001 Ympäristösertifikaatti ja ISO:9001 Laatusertifikaatti. Europcarin laaja autovalikoima kaupunkiautoista isoihin kuorma-autoihin tarjoaa ratkaisun yrityksien kaikkiin kuljetustarpeisiin.

    www.europcar.fi

    www.finnjumping.fi
    www.facebook.com/nordiccombinedskiteam
    www.vimeo.com/finnjumping