Uutisen päiväys

15.10.2014← Takaisin

Esittelyssä mäkihyppääjä Sebastian Klinga

    Tutustu mäkihyppääjä Sebastian Klingaan. Klinga kuuluu mäkihypyn A-haastajaryhmään. Haastattelu on tehty Lahdessa kesä SM-kilpailujen yhteydessä 13.9.2014.

    Viime kaudella paransit tuloksiasi ja pääsit maailmancupin kisoihin. Onko tähän jotakin tiettyä syytä, teitkö jotakin eri tavalla?
    Vuosi sitten kesällä ensimmäisen kerran kunnolla treenasin ja siitä se lähti. Tein erilaisia harjoituksia kuin ennen, ammattimaisemmin ja pari kertaa päivässä.

    Miksi juuri viime kesänä?
    En tiedä, päätin vain että alan treenata.

    Mitkä on tavoitteesi tulevalla kaudella ja yleensä?
    Ensi kaudella Falunin MM-kisat ja vakiinnuttaa paikka maajoukkueessa ja maailmancupissa. Muuten tavoitteena on päästä olympialaisiin ja saada sieltä mitali. Sitähän jokainen urheilija tavoittelee.

    Vaikuttaako armeija harjoitteluun ja hyppäämiseen?
    Ei vaikuta, ainakaan negatiivisesti. Olen Kajaanissa armeijan urheilukoulussa eli käyn normaalin armeijan ja lisäksi on aikaa harjoitteluun ja pääsee leireille ja kisoihin. Siellä prikaatissa on loistavat puitteet harjoitteluun ja pitää keskittyä urheiluun.

    Kauanko armeija vielä kestää?
    Toukokuuhun asti, yhteensä vuoden.

    Oletko urasi aikana kärsinyt loukkaantumisista?
    Vain nilkat venähtäneet ja käsi murtunut, ei mitään isoja loukkaantumisia.

    Milloin ja miten aloitit hyppäämisen?
    5-vuotiaana katsoin mäkihyppyä televisiosta ja halusin itse päästä hyppäämään mutta äiti oli sitä mieltä että olin vielä liian nuori. Sitten 6-vuotiaana aloitin hyppäämisen.

    Kuka on esikuvasi mäkihypyssä?
    Ahonen ja Malysz.

    Kuka sinua valmentaa?
    Kimmo Kykkänen kaudesta 2008-09 alkaen.

    Missä vaiheessa opiskelusi on ja onko se vaikuttanut hyppäämiseen?
    Loppusuoralla, vain vähän enää jäljellä. Opiskelu ei ole vaikuttanut hyppäämiseen eikä harjoitteluun koska se on urheilijalähtöinen luokka. Motivaatio hyppäämiseen on vain lisääntynyt ja keskityn nyt vain hyppäämiseen kun opiskelut on pian ohi.

    Mikä sinusta tulee opintojen jälkeen?
    Liikunnanohjaaja (personal trainer).

    Nyt kun olet A-haastajissa, mikä on muuttunut ja mikä on taloudellinen tilanne?
    Pääsen mukaan leireille mutta puvut täytyy edelleen maksaa itse. Sukset saan ilmaiseksi (Sport 2000). Minulla on muutama oma sponsori.

    Mikä on ollut tähän mennessä urasi kohokohta?
    Koko viime kausi ja kun pääsi maailmancupin kisoihin. Siitä sai paljon lisää motivaatiota ja intoa.

    Kerro jotakin itsestäsi ja harrastuksistasi.
    Olen rauhallinen, kiltti, tavallinen, tarkka asioista ja järjestyksestä kotona. Ei ole mitään luurankoja kaapissa. Tykkään musiikista ja jos en olisi mäkihyppääjä niin haluaisin olla rumpali. Soitan rumpuja. Lempimusiikkia on raskas rock ja punk mutta kaikki käy. Lisäksi tykkään lukemisesta. Nyt kun olen armeijassa niin haluan viettää vapaa-ajan perheen ja kavereitten kanssa.

    Teksti: Tuija Hankkila