Uutisen päiväys

19.6.2008← Takaisin

Wanhat Hiihtoveikot sai ensimmäisen naisjäsenen

Jyväskylässä kokoontunut Wanhojen Hiihtoveikkojen hallitus valitsi puheenjohtaja Pekka Toivosen ja sihteeri Matti Harjun sekä koko johtokunnan jatkamaan edelleen. Uutta oli se, että ensimmäisen kerran yhdistykselle hyväksyttiin myös naisjäsen.

Kotkalainen Irma Bruce (ent. Hartikainen) on Wanhojen Hiihtoveikkojen ensimmäinen naisjäsen. Hänet hyväksyttiin muiden uusien jäsenten (Matti Haapoja, Lahti, Reino Holck, Muonio, Tapio Räisänen, Taivalkoski, Harri Blumen, Lahti ja Jorma Etelälahti, Lahti) ohella Jyväskylässä pidetyssä kokouksessa.
Tapani Niku aikanaan ja muutkin sen ajan hiihtäjät olivat sitä mieltä, että Wanhoihin Hiihtoveikkoihin ei naisia hyväksytä. Sen vuoksi perustettiin aikanaan naishiihtäjille Hiihtosiskot”, muistelee Hiihtoveikkojen sihteerinä aikanaan 21 vuotta toiminut Martti Montonen.
Asiasta on sittemmin ajoittain keskusteltu ja nyt historian lehti on kääntynyt.

”Hiihtoveikkojen säännöt eivät estä naisten valintaa. Irma Bruce valittiin jäseneksi ja hänen tehtäväkseen annettiin toimia yhteyshenkilönä Hiihtosiskoihin päin, jotta asia menisi eteenpäin,” kertoi Wanhojen Hiihtoveikkojen nykyinen sihteeri Matti Harju. ”Yhdistyksen nimeä tai muita sääntöjä ei tämän vuoksi olla muuttamassa vaan jatketaan entiseen tapaan.”

Hiihtosiskojen toiminta on jo jonkin aikaa ollut "telakalla". Wanhojen Hiihtoveikkojen viime vuosien teematapaamisiin on kutsuttu myös ao. kisoissa menestyneet naiset ja he ovat mahdollisuuksiensa mukaan myös paikalla olleet.