Uutisen päiväys

7.3.2008← Takaisin

Virpi Kuitunen kilpailee Holmenkollenin 30 kilometrillä

    Maastohiihdon maailmancupia johtava Virpi Kuitunen hiihtää Oslon Holmenkollenilla lauantaina ohjelmassa olevan vapaan 30 kilometrin kilpailun.

    Maailmancupia 174 pisteen erolla johtava espoolainen kertoi vielä keskiviikkoisen Drammenin kilpailun jälkeen olevansa hieman epävarma osallistumisestaan, mutta päätti kilpailla yksinkertaisista syistä:
    ”Uskon, että kisa menee täällä hyvin. Ei sen kummempaa. On ok tunne”, Kuitunen sanoi perjantaiaamuna.

    Ville Nousiainen on ollut vatsavaivainen ja hänellä on ollut hieman lämpöä parin päivän ajan, mutta kouvolalainen tunsi perjantaina olonsa sen verran hyväksi, että starttaa lauantaina 50 kilometrille.

    Teemu Kattilakoski on terveenä ja odottaa hyvää kisaa.
    "Ja sijoitusta kymmenen sakkiin. Tämähän on legendaarinen kisa ja tietenkin kauden kohokohta, kun MM-kisoja ei ole", Kattilakoski sanoo.

    Uransa toisen maailmancupin osakilpailun starttaava Lari Lehtonen valittiin ensimmäistä kertaa maajoukkueeseen.
    "Hienoon kisaan pääsin mukaan ja innoissani olen lähdössä koittamaan rajojani. Olen vain yhden 50 kilometrin kisan hiihtänyt aikaisemmin, eli ainakin oppia ja kokemusta on paljon tarjolla. Latu on hieno ja raskas ja uskon, että kisa tulee olemaan samanlainen. Huomisesta tulee varmasti yksi tähänastisen hiihtourani hienoimmista kisoista ja kokemuksista. Kunto on tuntunut edelleen hyvältä ja tavoitteena on saada hyvä ja ehjä suoritus, koska 50 kilometriä on niin pitkä matka että siinä voi tapahtua paljon kisan aikana", Lehtonen sanoo.

    Naisten puolella ulkomaille edustustehtäviin pääsi jälleen myös tuore kaksinkertainen U23-kisojen mitalisti Silja Tarvonen.
    "Hyvillä mielin kisaan, loppuun asti tiukasti taisteltava. Maasto on kyllä haastava ja matka tekee varmasti tehtävänsä", Tarvonen hymyilee.

    Lauantain kilpailussa on jälleen mahdollisuus varikkokäyntiin eli suksien vaihtoon stadionilla kesken kilpailun. Naiset voivat vaihtaa suksia kerran, miehet kahdesti. Vastaavaa kokeiltiin ensimmäisen kerran Oslossa perinteisen hiihtotavan kilpailuissa viime vuonna, tällä kaudella varikkokäynti oli ensimmäistä kertaa mahdollista yhteislähtökilpailuissa Rybinskissä joulukuussa.

    Oslon jälkeen ohjelmassa on vielä maailmancupin kauden päätöstapahtuma Bormiossa 14.-16. maaliskuuta. Suomen joukkue Bormion kilpailuihin julkistetaan Oslon maailmancupin jälkeen. Oslosta Bormioon jatkavat matkustavat Italiaan suoraan Norjasta sunnuntaina.

    Aikataulu Oslossa (ajat Suomen aikaa):
    Lauantai, 8. maaliskuuta:
    10.45 Naiset, 30 km (v)
    13.15 Miehet, 50 km (v)

    Lisätietoja kilpailuista: http://www.holmenkollen-worldcup.no/hwc/Startsiden/

    Suomen joukkue:
    Naiset: Virpi Kuitunen Kangasniemen Kalske, Pirjo Muranen Ounasvaaran Hiihtoseura, Riitta-Liisa Roponen Joutsan Pommi, Aino-Kaisa Saarinen Joutsan Pommi, Riikka Sarasoja Lappeen Riento, Silja Tarvonen Kangasniemen Kalske.
    Miehet: Matti Heikkinen Joutsan Pommi, Teemu Kattilakoski Alavieskan Viri, Lari Lehtonen Imatran Urheilijat, Ville Nousiainen Kouvolan Hiihtoseura, Jussi Simula Nakkilan Vire.

    YLE televisioi kilpailut seuraavasti:
    YLE TV2 lauantaina 8.3. klo 10.40-12.55, naisten 30 km (v)
    YLE TV2 lauantaina 8.3. klo 13.10-16.25, miesten 50 km (v)
    Selostajana Jussi Eskola ja asiantuntijana Jarmo Punkkinen.