Uutisen päiväys

27.2.2007← Takaisin

Virpi Kuitunen ja Aino-Kaisa Saarinen jättävät vapaan kympin väliin

Virpi Kuitunen ja Aino-Kaisa Saarinen eivät osallistu tänään tiistaina MM-kisoissa hiihdettävälle vapaan kympille. Molemmat kävivät aamulla verryttelemässä ja päättivät sen jälkeen jäljellä olevia MM-kisastartteja (viesti torstaina ja 30 km lauantaina) ajatellen jättää tiistain kilpailun väliin.

 "En starttaa ihan varmuuden vakuudeksi, että selkä saa yhden lisäpäivän levätä. Kävin aamulla hiihtämässä ja selkä tuntui sen verran, että on parempi antaa sille aikaa. Kaikki paukut viestiin ja 30 kilometrille", Kuitunen sanoi päätöksen tehtyään.

"Kävin aamulla 45 minuuttia hiihtämässä ja kokeilin hiihtää vähän vauhdikkaammin, mutta silloin kurkkuun ja keuhkoihin sattui. En halunnut riskeerata 30 kilometriä ja viestiä, kun pursuitinkin jälkeen olo huononi. Laskin, että kun en ole täydessä iskussa, kympillä ei olisi ollut mitaleille mahdollisuuksia. Pohdin asiaa pitkään, mutta tulin tähän tulokseen. Nyt satsaan täysillä viestiin ja 30 kilometrille", Saarinen sanoi.

Kuitusen ja Saarisen jäätyä pois Suomea edustavat kello 15 alkavasssa kilpailussa Riitta-Liisa Roponen ja Milla Saari.