Uutisen päiväys

18.12.2005← Takaisin

Viljanmaa toiseksi perinteisellä kympillä

Kuusi suomalaista ylsi kymmenen joukkoon naisten perinteisen hiihtotavan kympillä maastohiihdon Skandinavia-cupissa Vuokatissa sunnuntaina. Annmari Viljanmaa oli parhaana toinen, Kirsi Välimaa neljäs. Voiton vei Ruotsin Anna-Karin Strömstedt, kolmanneksi suomalaisten väliin kiilasi Norjan Ine Wigernäs.

”Tänään kulki jopa yllättävän hyvin. Aamulla oli tosi huono olo. Mietin, että hiihdänkö ollenkaan kun olin tosi väsynyt. Heti lähdöstä hiihto tuntui kuitenkin tosi rennolta”, hyvässä nousukunnossa oleva Viljanmaa sanoi.
Välimaa totesi hiihtonsa olevan alussa suhteellisen hyvää, mutta valitteli jalkojensa tunnottomuutta.
”Ne kun saa kuntoon, pääsee kovempaakin. Selän kanssa on ollut vaikeaa, särkylääkkeen voimalla piti hiihtää. Siihen nähden hyvin”, Välimaa sanoi.
Viljanmaan ja Välimaan lisäksi kymmenen joukkoon ehtivät Katja Ruotsalainen (5:s), Pirjo Porvari (6:s), Milla Saari (7:s) ja Satu Salonen (8:s). Strömstedt oli voitostaan yllättynyt.
”Minulla oli hyvä lähtöpaikka 20 sekuntia Viljanmaan jälkeen. En odottanut voittavani tänään, odotin enemmän perjantain vapaan kympiltä (neljäs)”, seuraavaksi Nove Meston maailmancupiin vuodenvaihteessa tähyävä ruotsalainen sanoi.

Naiset 10 km (p): 1) Anna-Karin Strömstedt Ruotsi 31.51,3, 2) Annmari Viljanmaa
Suomi -17,3, 3) Ine Wigernäs Norja -21,1, 4) Kirsi Välimaa Suomi -22,8, 5) Katja
Ruotsalainen Suomi -29,1, 6) Pirjo Porvari Suomi -29,3, 7) Milla Saari Suomi
-29,8, 8) Satu Salonen Suomi -33,0, 9) Ingvild Aas Norja -43,0, 10) Maria
Rydqvist Ruotsi -58,4,...12) Mari Vahviala Suomi -1.01,2,...21) Niina
Hietakangas Suomi -1.28,2, 22) Terhi Tuukkanen Suomi -1.38,7,...26) Urpu Tanner Suomi -1.46,4,...28) Heli Peltonen Suomi -2.02,3.

Täydelliset tulokset: www.champiochip.fi