Uutisen päiväys

12.2.2007← Takaisin

Viimeistelyleirillä puitteet kohdallaan

Maastohiihtäjät saavat MM-kisojen viimeistelyleirillä Italian Livignossa täydellisyyttä hipovista olosuhteista niin majoituksen, ruokailun kuin hotellin vierestä lähtevän latuverkostonkin suhteen.


”Suurimpia virheitä, mitä viimeistelyleirillä voi tehdä, on lopettaa harjoittelu, josta seuraa helposti ylilatautuminen. Toinen virhe on maksimoida tekeminen, kun paras on normaalirytmi. Sellainen rytmi harjoittelussa, mihin on leireillä tottunut”, valmentaja Eero Hietanen tuumii.

Harjoittelun lisäksi viimeistelyleiri on henkistä latautumista, rauhoittumista.
”Siinä olemme onnistuneet hyvin”, Hietanen toteaa tyytyväisenä.

Huoltopuolella kalusto Sapporoon on jo selvillä jokaisen hiihtäjän kohdalla.
”Kalusto on hallinnassa. Suksia on hiottu paljon. Huoltomiehet ovat tehneet pitkää päivää”, Hietanen kertoo.

Lihashuolto viimeistelyleirillä on harjoittelun tavoin hienosäätöä.
”Osa käy hieronnassa päivittäin, osa harvemmin. Hieronnat ovat ajallisesti lyhyempiä, eikä käytetä niin paljon voimaa kuin harjoituskaudella”, fysioterapeutti Vesa Sirkka kiittää.