Uutisen päiväys

29.5.2008← Takaisin

Val di Fiemme järjestää vuoden 2013 pohjoismaisten hiihtolajen MM-kisat

    Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat järjestetään vuonna 2013 Italian Val di Fiemmessä. MM-kisojen isännyyttä hakeneessa Lahdessa siirrettiin saman tien katseet seuraavaan mahdollisuuteen, vuoteen 2015.

    Italian Val di Fiemmelle kisat ovat kolmannet. Edellisen kerran se isännöi pohjoismaisten lajien MM-kisoja vuosina 1991 ja 2003.

    Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS)) hallitus päätti MM-isännistä Kapkaupungissa torstai iltana. Ehdokkaina olivat Lahti FIN, Falun SWE, Oberstdorf GER, Zakopane POL ja Val di Fiemme ITA. Käydyssä äänestyksessä ensimmäisellä kierroksella putosi Oberstdorf (äänet Val di Fiemme 6, Falun 4, Zakopane 3, Lahti 2, Oberstdorf 1) ja toisella Lahti (äänet Val di Fiemme 7, Falun 5, Zakopane 3 ja Lahti 1). Isännyys ratkesi kolmannella kierroksella kun annetuista 15 äänestä Val di Fiemme sai 8, Falun 5 ja Zakopane 2.

    Vaikka Suomen kisadelegaatio olikin pettynyt neljänteen sijaan, kisatavoitteesta ei kuitenkaan luovuta. ”Kisojen hakukomitea kokoontuu täällä jo huomenna analysoimaan ja miettimään sitä, missä meni pieleen. Kisojen hyväksi tehty työ ei mene hukkaan. Tavoite siirtyy vuoteen 2015. Jo alun perin kun suomalaista kisajärjestäjää haettiin, sovittiin siitä, että mikäli kisoja ei ensimmäisellä kerralla saada, jatketaan hakua edelleen,” kertoo Suomen Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen. ”Kokemus on aikaisemminkin osoittanut, että kilpailujen saaminen ensimmäisellä yrittämällä on hankalaa, esimerkiksi ensi vuoden MM-isäntä Tshekin Liberec sai hakea kisojaan viisi kertaa,” hän muistelee. FIS on varautunut useampiin hakukertoihin niin, että se on porrastanut etukäteen perittävän hakumaksun. Toisella kerralla maksu on vain 75% alkuperäisestä (150 000 CHF) ja kolmannella puolet.

    Lisätietoja MM-kisaisännyyden saaneesta Val di Fiemmestä
    http://www.fis-ski.com/uk/news/fisnews/fisnews.html?actu_page_444=2
    www.fiemme2013.com

    Muut Kapkaupungissa torstaina päätetyt hiihtolajien arvokisat
    2012:
    Lentomäen MM-kisat: Vikersund NOR. Äänestystulos 11-5, vastaehdokkaana oli Tshekin Harrachov.
    2013
    Alppihiihdon MM-kisat:Schladming AUT (Voitti vastaehdokkaat jo ensimmäisellä kierroksella, vastaehtokkaat olivat St. Moritz SUI, Cortina d´Ampezzo ITA ja Beaver Creek/Vail USA)
    Freestylen MM-kisat: Voss NOR, ei muita hakijoita
    Lumilautailun MM-kisat: Stoneham/Quebec CAN, ei muita hakijoita