Uljaan urheilutarun Sankarit
Keuruun SM-hiihtojen yhteydessä julkaistiin urheilukirjailija Lauri Järvisen Keurusseudun 1900-luvun alkupuolen suurhiihtäjistä Asarias Autiosta Asseri Autioon kertova kirja. Kalajoen lukion historian lehtori evp Lauri Järvinen (s.1946) on kirjoittanut yli 50 kirjaa ja saanut ansioistaan vuonna 2009 Suomen Urheilumuseosäätiön palkinnon pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä urheilukirjallisuuden hyväksi.
Anton Collin ja Matti Raivio-Uljaan urheilutarun Sankarit. Lauri Järvinen, Art-Print Oy, 352 sivua. Ylivieska 2012.
Vaikka olenkin jonkinasteinen lukija, törmäsin Järvisen kirjoihin ensi kerran, kun jouluna 2010 luin hänen Hämytsaaren isännästä, Eero Kolehmaisesta kertovan kirjansa. Kolehmainen (s. 1918) oli hopeamitalisti tuossa Veikko Hakulisen legendaarisessa 3.33.33-kultahiihdossa Oslossa 1952. Pidin kirjaa ansiokkaana.
En myöskään pettynyt luettuani SM-hiihtojen jälkilöylynä Järvisen kirjan ”Anton Collin ja Matti Raivio-Uljaan urheilutarun sankarit”. Kirja tarkastelee Keurusseudulta lähtöisin olleiden mestarihiihtäjien kautta suomalaista hiihtourheilua syvemmältikin aina kansainvälisille olympia- ja MM-laduille asti.
Suomalainen hiihtokilpailu oli 1800-1900 luvun taitteessa suurimmaksi osaksi tasamaahiihtoa, usein järven tai meren jäällä yhteislähtönä tapahtuvaa. Sukset olivat lajiin sopivana pitkät. Liesjärveläisen Aution veljessarjan Asarias Autio (1874-1920) pääsi hiihtohistoriaan Oulussa 18.maaliskuuta vuonna 1901 voitettuaan 30 kilometrin kilpailun hankikelillä maailmanennätysajalla 1.46.15. Mainittakoon, että Hakulisen voittoaika vuoden 1956 Cortinan talviolympiakisojen 30 kilometrillä ”alppimurtomaalla” oli 1.44.06.
Tasamaakaudella olivat kiihokkeena rahapalkinnot, jotka toivat lisäelantoa pirttien pöytiin. Vuonna 1917 alkoi amatööriaika pokaaleineen ja rahapalkinnot olivat kiellettyjä. Palkintoja ei saanut myydä- tai niiden piti hävitä ”salaa”. Nykyiset maailmancupit muuttivat hiihdon takaisin ”kassalinjalle”.
Norjassa suuntauduttiin tasamaan sijasta murtomaahiihtoon, se tarkoittaa nykyistä maastohiihtoa. Suomalaiset siirtyivät murtomaalle todenteolla vasta 1915 vaiheilla Puijolla. Suomalaisten pitkät sukset eivät murtomaaladuille soveltuneet, vaan tarvittiin välinekehittelyä. Vaikeat ladut houkuttivat ottamaan sukset ylämäessä pois jalasta. Tämä kiellettiin vuonna 1922.
Anton Collinin (1891-1973) vuoden 1922 Holmenkollenin 50 kilometrin voitto-oikeammin kaksoisvoitto Tapani Nikun kanssa- ensimmäisenä ”ei norjalaisena”, aiheutti Suomessa suuren riemun ja Norjassa maansurun. Tämä hiihtourheilun ”viha-rakkaussuhde” suomalaisten ja norjalaisten välillä näkyy uutisoinnissa tänäkin päivänä. Voitosta tuli 23.helmikuuta kuluneeksi 90 vuotta. Historian havinaa, Collin oli todistamassa Holmenkollenilla Hakulisen 3.33.33-voittoa vuonna 1952.
Pihlajavetinen Matti Raivio (1893-1957) oli vuonna 1926 Lahdessa pidetyissä ensimmäisissä MM-hiihdoissa suomalaisten sankari 30 ja 50 kilometrin maailmanmestaruuksillaan. Kuninkuusmatkan 50 kilometrin voitto 30 asteen pakkasessa valkoisessa pakkasnaamarissa jäi hiihtohistoriaan. Raivio oli mukana kaksissa talviolympiakisoissa. Collin kävi Chamonix´n talven jälkeen pyöräilijänä Pariisin 1924 kesäkisoissa, mutta joutui keskeyttämään.
Collinin ja Raivion kotipaikasta ja seuroista on käyty keskustelua keuruulaisten ja ähtäriläisten kesken. Collin oli Holmenkollenin voiton aikaan vuonna 1920 perustetun Ähtärin Urheilijoiden edustaja. Sitä ennen hän voitti 1917 ja 1919 kolme suomenmestaruutta vuonna 1914 perustetun Keuruun Kisailijoiden hiihtäjänä. Muutettuaan Lahteen, Collin edusti vuoden 1924 Chamonix´n talviolympiakisojen aikaan Lahden Hiihtoseuraa. Raivio edusti ensin ähtäriläisiä seuroja, mutta huippukaudellaan vuodesta 1924, mm. maailmanmestarivuonna 1926 Pihlajaveden Suojeluskunnan Urheilijoita. Ähtäri kuului noina sankareiden hiihtovuosina Keski-Suomen piiriin.
Kirjassa on lainauksia Suomen ensimmäisen hiihdon olympiamitalistin Tapani Nikun pojan Risto Nikun kirjoittamasta kirjasta ”Kovaa peliä Alpeilla”, jossa Collinin ja Raivion hiihtoseikkailut ovat esillä Chamonix´n vuoden 1924 olympiakisojen 50 kilometrillä. Vain Raivio pääsi suomalaisista maaliin seitsemäntenä. Radan korkeusero oli yli 850 metriä. Kohutussa Tour de Skin loppunousussa se on noin 400 metriä!
Järvisen kirjassa on kerrottu monista muista Keurusseudun kuuluisista hiihtäjistä ja hiihtovaikuttajista. Näihin latuseikkailuihin pääsee sisään tutustumalla tähän ulkoasultaan laadukkaaseen ja historiakuvia sisältävään kirjaan, jota saa keuruulaisista ja ähtäriläisistä kirjakaupoista.
Mutta ei kirjassa ole unohdettu korpirunoilija Einari Vuorelaakaan. Matti Raivion maailmanmestaruuksien kunniaksi Vuorela runoili hurmoksessa Salpausselän sankarista:
Matti Raivio meille antanut
on uljaan urheilutarun.
Hän voitosta voittoon kantanut
on värit korpemme karun.
Hänen esikuvansa nostattaa
nuoren polven intoa yhä.
Oi kotimaa, oi synnyinmaa,
olet meille kallis ja pyhä.
Teksti ja valokuvat/Matti Harju
Kirja-arvio on julkaistu Suur-Keuruussa 7.3.2012
