Uutisen päiväys

28.2.2008← Takaisin

Tarvonen voitti 23-vuotiaiden MM-hopeaa, Lehtonen 19:s

Silja Tarvonen voitti hopeaa vapaan hiihtotavan 15 kilometrillä 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa Italian Mallesissa. Tarvonen hävisi yhteislähtökilpailun voittaneelle Venäjän Olga Tjagaille 20,8 sekuntia.

Yhdysvaltain Elizabeth Stephen vei pronssin 0,9 sekuntia Tarvoselle hävinneenä. Sijoille 2-6 hiihtäneet tulivat maaliin 4,8 sekunnin sisällä. Tarvonen nousi mitalistiksi stadionille tultaessa. Mitali oli Tarvoselle kisojen toinen, sillä hän hiihti perinteisen kympillä pronssille.
”Ei olisi paljon paremmin voinut (nämä kisat) mennä, nappiviikko oli. Tänään en olisi pystynyt kullasta taistelemaan, venäläinen teki matkan aikana eroa ja oli ihan selvä voittaja. Itse yritin roikkua porukassa, viimeiseen laskuun mentäessä mietin että ei tänään kyllä mitalitaistoon. Meitä oli siinä noin kymmenen, viimeisen mäen päällä ajattelin olevani noin kympin paikkeilla. Osittain jo huomasi ja tuntui, että on startteja alla, mutta yritin vaan hakea rentoutta ja onnistuikin. Oli tänään tosi hyvä suksi, huollolle siitä taas iso kiitos”, Tarvonen sanoi.
Torstaina Suomeen matkustava Tarvonen kilpailee seuraavaksi viikonloppuna Lahdessa Salpausselän kisoissa.
”Hyvillä mielin ja taistelemaan hyvistä sijoituksista”, Kuopiossa asuva ja Kangasniemen Kalsketta edustava Tarvonen sanoi.
Muista suomalaisista Anne Kyllönen oli 22:s, sprintin pronssimitalisti Mari Laukkanen 33:s ja Satu Pirttiniemi 45:s.

Lehtonen sai onnistuneen hiihdon

Miesten kilpailun voitti maailmancupissa parhaimmillaan kuudenneksi hiihtänyt Sveitsin Dario Cologna, joka kuitenkin voitti Venäjän Iljan Tshernusovin vain 0,8 sekunnilla. Ranskan Maurice Manificat vei pronssin 2,6 sekuntia Colognalle hävinneenä. Joensuussa asuva ja Imatran Urheilijoita edustava Lari Lehtonen oli parhaana suomalaisena 19:s, 1.58,1 Colognalle hävinneenä.
”Sanoin (etukäteen), että jos 20 sakkiin pääsisin, mutta tänään olisi ollut saumoja parempaankin. 18 kilometrin kohdalla sain kärkiporukan kiinni, mutta en pysynyt siinä. Olen kuitenkin kisaviikkoon tyytyväinen, ehjiä hiihtoja hain ja niitä tuli”, onnistunutta hiihtoa seuraavaksi Lahdessa sunnuntaina hakeva Lehtonen tuumi.

23-vuotiailla kolmen mitalin kisat

Suomen 23-vuotiaat saavuttivat MM-kisoissaan kolme mitalia, kaikilta naisten matkoilta. Laukkanen aloitti mitaliputken sprintin pronssilla, Tarvonen jatkoi sitä kympin pronssilla ja 15 kilometrin hopealla.
”Kisoja olisi pitänyt olla lisää niin olisi tullut se kultakin”, valmentaja Vesa Mäkipää vitsaili.
Mäkipää laski Suomen naisten hiihdot Schlinigin laduilla selkeästi plussan puolelle.
”Tytöt hiihtivät tosi mallikkaasti. Joukkueena pertsan matkalla meni hyvin, kun Siljan pronssin lisäksi Anne (Kyllönen) oli 11:s. Samoin sprintissä kaksi finaaleissa oli hyvä suoritus. Pojilla on vielä vähän harjoiteltavaa, mutta Lari (Lehtonen) nosti hyvin tasoaan ja hiihti kaksi kisaa tasaisesti”, Mäkipää mietiskeli.
Ennakko-odotuksiin nähden alavireisesti onnistuivat maailmancupissakin menestyneet sprinttihiihtäjät Matias Strandvall ja Kalle Lassila. Edellisenä vuonna samassa ikäluokassa MM-pronssia ottanut Strandvall oli lopulta yhdeksäs.
”He jäivät vähän tasostaan”, Mäkipää sanoi.
Mallesin nuorten MM-kilpailuissa hiihdetään vielä perjantaina 20-vuotiaiden viestit, tytöt hiihtävä 4x3,3 kilometriä ja pojat 4x5 kilometriä.

Tulokset:
Malles, Val Venosta, Italia:

23-vuotiaiden MM-kilpailut, vapaa hiihtotapa, yhteislähtö:

Naiset, 15 km: 1) Olga Tjagai Venäjä 37.03,4, 2) Silja Tarvonen Suomi -20,8, 3) Elizabeth Stephen USA -21,7,…22) Anne Kyllönen Suomi -1.48,3,…33) Mari Laukkanen Suomi -2.51,6,…45) Satu Pirttiniemi Suomi -4.48,6.
Miehet, 30 km: 1) Dario Cologna Sveitsi 1.07.22,6, 2) Ilja Tshernusov Venäjä -0,8, 3) Maurice Manificat Ranska -2,6,…19) Lari Lehtonen Suomi -1.58,1,…31) Jussi Simula Suomi -3.44,0. Olli-Pekka Tolvanen Suomi keskeytti.

Täydelliset tulokset: http://www.mals.it/ereignisse.html