Uutisen päiväys

26.2.2008← Takaisin

Tänään on Suomen Hiihtoliiton 100-vuotissyntymäpäivä

Tänään tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä hetkestä, kun Liitto Suomen Hiihtourheilun Edistämiseksi perustettiin. Myöhemmin toimintaa jatkettiin SVUL:n hiihtojaostona. Suomen Hiihtoliitoksi nimi muuttui vuonna 1931. Tuolloin liiton kotipaikkana oli Lahti.

Historian aikana suomalaiset hiihtolajien urheilijat ovat saavuttaneet MM- ja olympiakisoissa yli 300 mitalia kaikissa viidessä lajissamme. Noin kolmannes mitaleista on tullut olympiakisoista ja loput eri lajien MM-kisoista. Viimeisimmät kaksi viime viikonloppuna lentomäen MM-kisoista.

Juhlavuotta vietetään työn merkeissä, mutta mukaan mahtuu myös juhlintaa. Torstaina vietetään pääjuhlaa Lahden Sibelius-talossa Salpausselän Kisojen aattona. Urheilun juhlan nimellä kokoonnutaan kaikkien lajien SM-kisoihin Kuusamon Rukalle 28.-30.3.2008 (freestyle 2 viikkoa myöhemmin). Nuorison juhlan nimissä järjestetään kaikissa viidessä lajissa nuorisourheilutapahtumia (mm. Hopeasomman loppukilpailut jne.). Seurojen juhlaa vietetään lokakuun puolivälissä HiihtoSuomi 2008 nimellä Vuokatin Urheiluopistolla. Kyseessä siis joka toinen vuosi pidettävä liittokokousviikonloppumme monipuolisine ohjelmineen.

Juhlavuoteen mahtuu lisäksi lukuisa määrä lajien omia tapahtumia, joiden myötä juhlavuoden ja hiihtourheilun ilosanomaa levitetään ympäri valtakuntaa.