Uutisen päiväys

24.2.2008← Takaisin

Suomen naiset toiseksi Falunin viestissä

    Suomen nelikko Virpi Kuitunen, Aino-Kaisa Saarinen, Riitta-Liisa Roponen ja Riikka Sarasoja hiihti toiseksi maastohiihdon maailmancupin viestissä Ruotsin Falunissa. Viestin voitti Norja, jonka ankkuri Marit Björgen karisti Sarasojan kannoiltaan vasta viimeisen osuuden toisella puolikkaalla.

    Suomi hävisi tällä kaudella kaikki kolme naisten maailmancupin viestit voittaneelle Norjalle lopulta 30,9 sekuntia. Saksa oli kolmas. Sarasoja pääsi uransa ensimmäiselle maailmancupin viestin ankkuriosuudelle herkullisesta paikasta taistelemaan voitosta.
    ”Lähdin Björgeniä peesailemaan ja ajattelin että mennään niin pitkään kuin pystyn. Oli tämä parempaa kuin eilinen laturetki”, maanantaina sairastetusta mahataudista kuntoutunut Sarasoja sanoi.
    Suomi ja Norja karkasivat jo muita jo ensimmäisellä osuudella. Kuitunen piti reipasta tahtia, jossa pysyi vain Norjan Ingrid Aunet Tyldum. Tyldum vaihtoi lopulta 0,1 sekuntia ennen Kuitusta.
    ”Tänään oli vähän löysemmän oloiset lihakset kuin eilen. Sitä vähän arvelinkin, kun perjantaista lauantaihin olo parani niin paljon (vatsataudin jälkeen). Ei tämä silti mitenkään huonosti mennyt”, Kuitunen sanoi heti osuutensa jälkeen ja myönsi hieman yllättyneensä Tyldumin roikkumisesta mukana kyydissä.
    Toisella osuudella Norjan Astrid Jacobsen yritti karistaa Saarisen kannoiltaan, mutta turhaan. Saarinen tuli vaihtoon Jacobsenin kannassa 0,6 sekunnin päässä. Ero kolmantena vaihtaneeseen Ruotsiin kasvoi jo 49,8 sekuntiin.
    ”Tänään ei ollut ihan parasta meininkiä. Sellainen OK, perushiihto. Ei sellaista lentoa ollut kuin eilen (yhdistelmäkilpailussa), mutta olen tyytyväinen”, Saarinen sanoi.
    Roponen taivalsi kolmannen osuuden Norjan Kristin Steiran kanssa. Haukiputaalainen teki epäonnisesti ”väärän reitinvalinnan” ja hiihti hyvin lyhyen matkan väärää latua.
    ”Minulle sanottiin, että vihreä rata ja hiihdin vihreää rataa. Harmittaa hirveästi, kun tytöt tekivät hyvän työn ja minä pilasin sen. Hiihto kulki hyvin, mutta se ei nyt auta”, Roponen sanoi murheellisena luultuaan joukkueen hylättävän.
    Suomen joukkuetta ei kuitenkaan hylätty.