Uutisen päiväys

14.10.2015← Takaisin

Suomen Cup synnyttää tiimitoimintaa ja kehittää hiihtokulttuuria

Maastohiihdon Suomen Cup avaa kotimaisen hiihtokauden Vuokatissa 31.10. –1.11., jolloin kilpaillaan sprintissä ja viestissä. Suomen Cupin viides kausi alkaa tilanteesta, jossa yhä useampi seura on sarjan innoittamana satsannut maastohiihtoon ja kehittänyt tiimitoimintaansa.

Uuteen kauteen oman mausteensa tuovat myös seurasiirrot, joiden ansiosta esimerkiksi Vantaan Hiihtoseura (Anssi Pentsinen), Pyhäjärven Pohti (Joni Mäki) ja Vuokatti Ski Team Kainuu (Katri Lylynperä) vahvistuivat merkittävästi.

 ”On jälleen mukava havaita yhä useamman seuran heränneen hyödyntämään Suomen Cupin mukanaan tuomaa näkyvyyttä ja joukkue-elementtiä. Ensi talvena joukkueet ovat tasaisesti esillä, sillä peräti viitenä viikonloppuna kuudesta on ohjelmassa viestikisa”, Suomen Cup -kilpailusarjan johtaja Hannu Koivusalo sanoo.

Suomen Cupin osakilpailuja käydään kuudella paikkakunnalla, joista Imatra, Taivalkoski ja Kuusamo isännöivät myös SM-hiihtoja. Sekä viesteissä että henkilökohtaisissa kilpailuissa kokonaiskilpailun voittaja palkitaan 5000 eurolla, palkintorahoja jaetaan kaikkiaan kuudelle parhaalle. Osakilpailuissa palkitaan kolme parasta, joista voittaja saa 600 euroa. Kaikkiaan hiihtäjille jaetaan palkintorahoina 70 000 euroa.

Ohjelma:

31.10.1.11.2015 Vuokatti
la: sprintti P
su: viestit N 3 x 4 km P, M 3 x 6 km P

21.22.11.2015 Rovaniemi
la: N 5 km V, M 10 km V, väliaikalähtö
su: N 10 km P, M 15 km P, väliaikalähtö

16.17.1.2016 Vantaa
la: viestit N 3 x 5 km V, M 3 x 7,5 km V
su: N 5 km P + 5 km V, M 10 km P + 10 km V, yhdistelmäkilpailu

29.31.1.2016 Imatra SM-kisat
pe: sprintti V
la: N 10 km V, M 15 km V, väliaikalähtö
su: viestit N 3 x 5 km (1P + 2V), M 4 x 10 km (2P + 2V)

1.3.4.2016 Taivalkoski SM-kisat
pe: parisprintti V
la: N 3,75 km P, M 7,5 km P
su: N 10 km V, M 15 km V, takaa-ajo

9.10.4.2016 Kuusamo SM-kisa / Finaalit
la: viestit N 3 x 5 km P, M 3 x 7,5 km P
su: N 30 km P, M 50 km P, väliaikalähtö, SM-kisa