Uutisen päiväys

14.1.2006← Takaisin

Suomalaisnaisten luisteluvauhti alkaa löytyä

Suomalaisnaishiihtäjät olivat vakuuttavassa vapaan hiihtotavan vireessä Lago di Teseron laduilla lauantaina. Maailmancupin 15 kilometrin yhteislähtökisassa koko viisikko ylsi 17 joukkoon ja kolme naista peräti kymppisakkiin. Hienon kokonaispanoksen kruunasi Riitta-Liisa Lassilan neljäs sija, joka on haukiputaalaiselle uran paras maailmancupissa. Lassilan takana Kaisa Varis antoi kovan olympianäytön (9:s) ja Virpi Kuitunen oli hyvässä luisteluvireessä (10:s).

Kilpailun voitti Tshekin vapaan hiihtotavan taitaja Katerina Neumannova ennen Venäjän Julia Tshepalovaa. Kolmannen sijan vei Norjan Marit Björgen. Lassilan erotti palkintopallisijasta vaivaiset 2,8 sekuntia. Lassilan kilpailua väritti piilolinssin irtoaminen silmästä jo ensimmäisellä 3,75 kilometrin kierroksella.
”Tiesin, että olen hyvässä kunnossa, mutta silti olen yllättynyt sijoituksesta. Ei tätä voi verrata Lapinlahden SM-kisojen takaa-ajoon, koska olin silloin niin väsynyt, mutta nyt oli todella helppoa hiihtoa. Yleensä yhteislähdössä ei voi tehdä omaa hiihtoaan, mutta nyt pääsin suht hyvin hiihtämään. En odottanut, että pystyisin nousemaan 6-7:nneltä sijalta. Tosi positiivinen mieli jäi, että jopa minä pystyin loppukirissä voittamaan jonkun”, Lassila sanoi.
Olympialaisiin Lassila suunnittelee valmistautuvansa kotona alppiteltassa Davosin maailmancupeihin asti, elleivät pakkaset sotke. Kovien pakkasten sattuessa Lassilakin matkustaa joukkueen mukana Livignoon leirille.
”Tammikuun aikana oli tarkoitus löytää vauhtia, ei ollut mikään pakko, että täällä pitää kulkea. Omaa vauhtia voi vielä parantaa, mutta sitä ei voi sanoa, mitä muut tekevät”, Lassila sanoi.
Kaisa Varis ei oikein osannut arvioida, mihin vauhti riittäisi, kun kansainvälistä tuntumaa ei juuri ole kisojen kautta ollut. Varis hiihti kilpailukieltonsa jälkeen nyt kolmannen maailmancupin kilpailun.
”Olen tosi tyytyväinen. Pahaa katkeamista ei tullut missään vaiheessa. Viimeisellä kierroksella tuolla pellolla ekan nousun jälkeen oli paha paikka”, Varis kuvasi kärkijoukossa tapahtuneita ratkaisun hetkiä.

Muiden suomalaisten kommentteja:

Virpi Kuitunen: ”En muista, milloin olisin kymmenenneksi luistelukisassa sijoittunut, hyvä näin. Kisa oli ihan hyvä, tuntemukset oli nyt paremmat kuin aiemmin luistelukisoissa. Olisi vaan pitänyt röyhkeämmin taistella.”

Aino-Kaisa Saarinen: ”Sijoitus oli tänään ihan hyvä. Hiihto tuntui välillä tosi hyvältä, kulki teknisestikin. Viimeinen kierros oli aika tappoa.”

Kati Venäläinen: ”Vähän yllätyin, että alussa hiihdettiin niin rauhallisesti. Tasaista hiihtoa, sai omaa vauhtia mennä. Oli aika hienoa, kun viimeiselle kierrokselle lähtiessä näin kärjen. Minun ei tarvitse tehdä päätöstä olympiavalinnoista, joten en uskalla vieläkään kuin unelmoida olympialaisista.”

Ismo Hämäläinen: ”Ritu (Lassila) hiihti uran parhaan sijoituksensa oikeaan kohtaan olympialaisia kohti mentäessä. Kokonaispanos oli erittäin hyvä, Kaisan yhdeksäs sija on kova olympianäyttö. Nyt luistelu oli sitä mitä se on harjoituksissa ollut useilla hiihtäjillä. Erot muodostuivat odotettua pienemmiksi ja ratkaisut nähtiin vasta viimeisellä kierroksella”

Tulokset: http://www.fis-ski.com/