Uutisen päiväys

22.10.2007← Takaisin

Suomalaiset hakevat finaalipaikkoja Düsseldorfin cup-avauksessa

Suomalaishiihtäjät hakevat joukolla finaalipaikkoja maailmancupin sprinttiavauksessa Düsseldorfissa viikonloppuna.

Saksalaiskaupunki on isännöinyt cup-avausta lasketteluhallista tuodulla lumella jo vuodesta 2002 lähtien.

Viime vuonna maailmancupista kaikki mahdolliset kristallipallot voittanut Virpi Kuitunen ei ole koskaan yltänyt Düsseldorfin henkilökohtaisessa kilpailussa A-finaaliin. Parhaan henkilökohtaisen sijoituksen hän nappasi vuonna 2005, jolloin hän oli B-finaalin toinen eli kilpailun kuudes. Düsseldorfissa hiihdettiin vuonna 2005 viimeistä kertaa neljän hiihtäjän erin.

”Toivon, että Düsseldorfissa menee yhtä hyvin kuin aiempina vuosina eikä siellä satu mitään haavereita. Kilpailuna se on aina yllätyksellinen. Tosi asia on kuitenkin se, että siellä jaetaan yhtä paljon maailmancupin pisteitä kuin mistä tahansa muusta osakilpailusta, joten vaikkei sinne tänäkään vuonna ole tarkoitus mitenkään erikseen trimmata kuntoa, toivon toki, että pisteitä tulee hyvin. Muuten kilpailu ajoittuu omassa kalenterissa keskelle harjoituskautta eikä siinä mielessä ole "tärkeä". Kilpailusta saa tuloksen jälkeen palautteen itselleen, kun tietää mistä asetelmista sinne lähtee. Eli arvioinnin apuna sitä voi toki käyttää”, Kuitunen pohti kauden avauksen merkitystä ja odotuksia.

Düsseldorfin kaduilla rata on kuuden hiihtäjien erin hiihdettävälle sprintille kapea, joten lähtö tapahtuu vapaasta hiihtotavasta huolimatta tasatyönnöllä.

”Ensimmäinen vaaran paikka on tasatyöntöosuuden loputtua, kun kaikki alkavat luistella ja sukset kolisevat. Tietenkin parasta olisi päästä hallitsemaan kilpailua alusta asti keulasta tai olla toisena. Koska kuudella hiihtäjällä haavereita on tapana tapahtua sijoista kolme eteenpäin, varsinkin, kun kilpailumatka on lyhyt eli 800 metriä. Loppusuoralla on muistaakseni neljä kaistaa, joten mikäli neljäntenä maalisuoran alussa on, mahdollisuuksia toki vielä on. Monesti kaistat eivät ole kuitenkaan tasapuoliset, kun aika-ajossa ja verryttelyssä on käytetty joitakin kaistoja enemmän kuin toisia, ja lumi on joillakin radoilla likaisempaa kuin toisilla. Eli olosuhteet ovat todella tässä kilpailussa ratkaisevassa roolissa” , Kuitunen muistuttaa.

Saarinen ainoana palkintopallille henkilökohtaisessa kilpailussa

Ainoana suomalaisena henkilökohtaisen kilpailun palkintopallille on päässyt Aino-Kaisa Saarinen, joka oli vuonna 2005 toinen. Samana vuonna Kuitunen oli 6:s (B-finaalin toinen) ja Mona-Liisa Malvalehto 8:s. Viime vuonna kuudenneksi sijoittunut Malvalehto oli ainoa suomalainen A-finaaliin päässyt.  Vuonna 2004 Pirjo Muranen (silloin vielä Manninen) , Saarinen ja Kirsi Perälä hiihtivät B-finaalissa ja veivät järjestyksessä sijat 5,6 ja 7.

Parisprintissä suomalaiset ylsivät viime vuonna Düsseldorfissa ensimmäistä kertaa palkintopallille, kun Saarinen ja Kuitunen taistelivat kolmanneksi. Saariselle lauantaina päättynyt maajoukkueen Ramsaun leiri ”parani loppua kohti” ja hyvän leirin jälkeen tunnelmat ovat kaikin puolin hyvät kauden avauksen alla.

”Düsseldorfissa on yleensä hyvin mennyt, joten lähdetään nytkin hiihtämään vähintään B-finaaliin, tietysti mieluiten A-finaaliin. Se kisa on kuitenkin aina vähän arvoitus. Siellä lähtö on tärkein, koska rata on lyhyt ja vähän paikkoja ohittaa. Kun lähdössä pääsee kahden joukkoon, on hyvin pelissä mukana”, Saarinen sanoi.

Suomalaismiehille parasta menestystä henkilökohtaisessa kilpailussa tuli vuonna 2002, kun Ari Palolahti oli kuudes, Marko Kinnunen 16:s, Lauri Pyykönen 24:s ja Keijo Kurttila 26:s. Kokonaisuutena mukavasti meni myös vuonna 2003, kun Pyykönen oli 16:s, Palolahti 18:s ja Kurttilakin vielä cup-pisteillä 28:ntena.

Tänä vuonna  Düsseldorfissa Suomen joukkueessa ensikertalaisia ovat Martti Jylhä, Matias Strandvall ja Jesse Väänänen. Kolmikosta Väänäselle Düsseldorf on ensimmäinen edustustehtävä ulkomailla kuuden kotimaisen cup-kilpailun jatkoksi, Jylhä puolestaan ei ole vielä kertaakaan hiihtänyt maailmancupia kotimaassa mutta starttaa Düsseldorfissa jo kolmannen kerran cupissa ulkomailla.

Naisilla kilpailumatka on 800 metriä, miehillä 1,5 kilometriä. Kilpailu on alusta asti hiihdetty vapaalla hiihtotavalla.

Suomen 12 hiihtäjän ryhmä matkustaa Düsseldorfiin perjantaina.

Lisätietoja Düsseldorfin kilpailusta: http://www.worldcup-duesseldorf.de/

Kilpailuja voi seurata viikonloppuna YLE:n kanavilla:
Lauantaina kello 14.50 alkaen YLE Extralla ja sunnuntaina myös 14.50 alkaen YLE TV2:lla.