Uutisen päiväys

20.10.2007← Takaisin

Strandvall ja Jylhä jakoivat voiton Vuokatin sprinttikilpailussa – Perälä naisten ykkönen

Kansallisen Adecco Sprintticupin avauskilpailu vapaalla hiihtotavalla Vuokatissa päättyi Matias Strandvallin ja Martti Jylhän jaettuun voittoon. Kaksikko kurotti maalilinjan yli niin tasaisesti, ettei edes maalikameran kuva tuonut eroa. Naisten kilpailun voitti Kirsi Perälä.

Ensilumen ladulla hiihdetyssä kilpailussa miesten  kolmas oli Kusti Kittilä, neljäs Jari Joutsen. Strandvallin ei ns. kuumaan ryhmään kuuluvana tarvinnut Düsseldorfin maailmancupiin paikkaa enää tavoitella, Jylhä puolestaan ratkaisi oman paikkansa jo aika-ajossa olemalla sen nopein.  A-finaalista paikkansa lunastivat Kittilä ja Joutsen.

Vuokattilainen Jylhä voitti lauantaina aika-ajosta lähtien kaikki hiihtonsa, vaikka lopussa joutuikin ykköstilan jakamaan.

”Kun aika-ajon sain hoidettua, pääsin erissä kokeilemaan eri taktikoita. Aika paljon helpotti henkistä puolta, että paikka Düsseldorfiin varmistui jo aika-ajossa. Välierä oli tänään helpoin hiihto. Viimeistä kun yritin voittaa, hiihdin keulilla, koska siitä pystyn kontrolloimaan kilpailua paremmin. Düsseldorfiin en aio mitenkään herkistellä, sillä ehjä kausi on pääasia. Vähimmäistavoite siellä on kuitenkin 30 joukkoon”, Jylhä tuumi.

Tamperelainen Strandvall sai kilpailusta hyvää harjoitusta Düsseldorfiin, joka on molemmille miesten kilpailun voittajille uusi kokemus.

”Aika-ajo on minulle aina vaikea. Sen jälkeen meni aina vaan paremmin ja viimeinen hiihto loppukilpailussa tuntui jo tosi hyvältä. Ensin ajattelin erissä, että lähden vetämään. Huomasin kuitenkin omaa erääni aiemmissa erissä, että toisella kierroksella pääseekin ohi. Sitten koetin vain välttää kolisteluja. Tavoite on tällä kaudella päästä maailmancupin sprinteissä aina 12 joukkoon. Nyt tiistaihin asti olen Vuokatissa leirillä, lumilla hiihdetään ja haetaan vähän nopeutta”, Strandvall sanoi.

Strandvall ja Jylhä ehtivät jo maalikameran kuvan tutkimisen tulosta odotellessaan naureskellen pohtia voiton ratkaisemista yleisöäänestyksellä, mutta päätyivät sitten ottamaan loppusuoran epävirallisena ”uusintana”. Siinä aavistuksen edelle kurotti Strandvall.

Muista maajoukkuehiihtäjistä Kalle Lassila oli seitsemäs ja harmitteli, ettei ole vielä palautunut Ramsaun leiristä eikä saanut näin ollen ”mitään irti”. Vancouver-ryhmän sprintterillä Ville Verkamalla kilpailu jäi jo aika-ajovaiheeseen. Verkama kaatui  eikä ehtinyt 27:ttä sijaa parempaan vauhtiin.  Kilpailuun osallistui kaikkiaan 30 mieshiihtäjää, joista aika-ajoista jatkoon neljän hiihtäjän eriin selvisi 16 hiihtäjää.

Naisten kilpailussa jyväskyläläinen Perälä sai tiukimman vastuksen Riikka Sarasojalta. Kolmas oli Ann-Mary Ähtävä ja neljäs Mirva Rintala. Mukana oli yhdeksän naista, jotka puolivälierävaiheessa hiihtivät kolmen urheilijan erissä, mutta välieristä eteenpäin neljän erissä. Perälä oli aika-ajossa vasta viides, mutta pääsi erien edetessä vauhtiin.

”Alku vähän säikäytti, kun en meinannut päästä vauhtiin. Päämatkani on vapaan sprintti ja Düsseldorfin rata sopii minulle, kun se on lyhyt ja tasainen. Siellä tavoitteena on A-finaalipaikka.  Nyt harjoittelen Vuokatissa vielä tiistaihin asti, harjoittelen vähän (sprinttimaajoukkueen) poikien kanssa mutkia ja ”attackeja” (hyökkäyksiä)”, Perälä suunnitteli.

Adecco Sprintticupin kilpailut:
(V= vapaa hiihtotapa, P= perinteinen hiihtotapa)

la 20.10.07                Vuokatti Sprintti, V 
su 11.11.07               FIS V Saariselän Hiihdot, P 
pe 16.11.07               FIS Oloksen Tykkikisat, Muonio, P 

la 8.12.087                FIS 51. Kallen Kisat, Lapinlahti, V 

la  15.12.07               FIS Skandinavia-cup, Vuokatti, P 

pe 11.1.08                 SM Vantaa, V 

la 2.2.08                    Kans. Keuruun Hiihdot, P 

su 24.2.08                 Kans. XXVIII Söderkulla Spelen Sprint, V 

la 8.3.08                    Kans. III Joupiska Sprintti, Seinäjoki, P 

pe 4.4.08                   Kans. Oulun Sprintti Puistohiihdot, V 

Cupin lopputuloksiin huomioidaan kahdeksan kilpailua. Jokaisessa kilpailussa pisteitä jaetaan 30 parhaalle siten, että voittaja saa 30, toiseksi tullut 29, kolmanneksi tullut 28 pistettä ja niin edelleen.

Tulokset:
- Miesten lopputulokset
- Naisten lopputulokset

- Miesten aika-ajon tulokset
- Naisten aika-ajon tulokset