Uutisen päiväys

12.3.2007← Takaisin

Salpausselältä löytyi MM-tunnelma

Viikonloppuna pidetyistä Salpausselän kisoista löytyi se MM-tunnelma, jota Sapporossa jäi kaipaamaan. Hienoista kisoista nautti Lahdessa 66 000 hiihtolajien ystävää.

Kun maailmanmestarit Virpi Kuitunen ja Riitta-Liisa Roponen Salpausselän kisalauantaina kiersivät Lahden hiihtostadionin tuttua hevosenkenkää ja raivokkaassa kiritaistossa ottivat komean kaksoisvoiton, ei parempaa kisatunnelmaa voi toivoa. Siniristiliput liehuivat ja stadionin täyttänyt kansa kannusti täysin rinnoin. Sama toistui parin tunnin kuluttua kun kisamakkarat oli syöty ja metrilakut ostettu. Maalisuoralla maailmanmestari Hannu Manninen haki varmistusta maailmancupin voitolleen. Siinä oli vanhan fraasin mukaisesti ”urheilujuhlan tuntua”. Kun päivään vielä lisätään perinteinen iltamäki ja sen päätteeksi huikea ilotulitus, ei kisamontusta varmaan löytynyt ketään, joka olisi ajatellut: ”Olisinpa jäänyt kotiin katsomaan kisat televisiosta.”

Salpausselän kisoissa suomalainen hiihtokansa antoi suosikeilleen sen, mikä muuten loistavasti menneistä Sapporon MM-kisoista jäi puuttumaan: Riemukkaan kannustuksen ja mukanaelämisen. Lahteen vuodeksi 2013 MM-kisoja anovat saivat käyttöönsä komean näytön siitä, että pohjoismaiset hiihtolajit saavat Suomessa kansan liikkeelle. Ja Sapporon olosuhteissa normaalin tunnin matkan päässä väkeä löytyy kisamonttuun vielä pilvin pimein lisää. Juna Helsingistä tulee suoraan hiihtostadionille ja tunti siihen menee!  Eikä tarvitse lähteä ajamaan toista tunnin matkaa, mikäli haluaa nähdä molemmat, hiihto- ja mäkikilpailut.