Uutisen päiväys

5.4.2008← Takaisin

Saarinen kolmanneksi Venäjän sprinttikiertueella

    Aino-Kaisa Saarinen sijoittui kolmanneksi Venäjällä lauantaina Hanti-Mansiskissa päättyneellä sprinttikiertueella. Viiden erilaisen sprinttikilpailun kiertue alkoi Jekaterinburgista ja jatkui Jugorskin kautta Hanti-Mansiskiin, jossa kaksi viimeistä osakilpailua käytiin lauantaina.

    Saarinen oli aamulla hiihdetyssä sprintissä toinen. Kiertue päättyi takaa-ajona vapaalla hiihdettyyn 1300 metrin ylämäkikilpailuun, jossa hollolalainen oli kolmas. Kilpailun voitti Puolan Justyna Kowalczyk, Suomen toinen edustaja Mona-Liisa Malvalehto oli kiertueella 15:s.

    ”Loppujen lopuksi jäi hyvä fiilis vaikka välillä tuntui etten jaksa kaikkia kisoja ja matkustusta. Hyvä kokemus. Asuminen ja ruokailu olivat hyviä varsinkin Jekaterinburgissa, jossa hotelli oli niin kuin olisimme olleet Skandinaviassa. Kolmannen yön olimme junassa ja matka kesti 16 tuntia. Kun lähdimme, asemalla oli orkesteri soittamassa ja junassa esiintyi tanssiva, soittava ja laulava ryhmä kahteen kertaan eri esityksin”, Saarinen kertoi kotimatkalla.

    Ensimmäisessä kilpailussa Saarinen oli viides ja Malvalehto kahdeksas, toisessa Saarinen oli neljäs ja Malvalehto 11:s, kolmannessa kilpailussa Malvalehto oli neljäs ja Saarinen seitsemäs.

    Venäjän viiden osakilpailun sprinttikiertueen lopputulokset:

    Jekaterinburg/Jugorsk/Hanti-Mansisk:

    Naiset: 1) Justyna Kowalczyk Puola, 2) Natalia Matvejeva Venäjä, 3) Aino-Kaisa Saarinen Suomi, 4) Olga Rotsheva Venäjä, 5) Magda Genuin Italia,…15) Mona-Liisa Malvalehto Suomi.

    Täydelliset tulokset:

    http://www.marathon-e.ru/Programms/MyCompet.phpcompID=176&group=3&uchName=&findUch=

    Osakilpailuiden tuloksia löytyy sivustolta:

    http://www.marathon-e.ru/compet.php