Uutisen päiväys

18.4.2007← Takaisin

Ruotsin Hiihtoliitto on vetäytynyt vuoden 2013 MM-kisojen anomisesta

    Ruotsin Hiihtoliitto on ilmoittanut, että se ei aio hakea vuoden 2013 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoja ainakaan tähän asti esillä olleella Falun, Borlänge, Tukholma-konseptilla.

    Ruotsi ilmoittautui vuoden 2013 MM-hiihtojen hakijaksi keväällä 2006 pidetyn Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) kongressin yhteydessä. Tuolloin esitettiin, että kisoja haettaisiin kolmen kaupungin - Falun, Borlänge, Tukholma - konseptilla.

    Nyt ruotsalaiset ovat ilmoittaneet, että he vetäytyvät kisasta ainakin tällä mallilla. Lopullista ratkaisua vailla on se, hakeeko Falun kisoja yksin. Harkinta-aikaa ei kuitenkaan ole paljon, virallinen hakemus on tehtävä kuluvan kuun loppuun mennessä ja tuolloin on myös maksettava 150 000 Sveitsin frangin hakuraha, jonka kisakandidaatti menettää joka tapauksessa saa se kisat tai ei.

    Ruotsin Hiihtoliitto on kartoittanut hiihdon kansainvälistä ilmapiiriä ja todennut, että kisojen saaminen ei kolmen kaupungin mallilla ole todennäköistä.
    - Olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että hiihtomaailma ei ole vielä valmis vastaanottamaan kolmeen kaupunkiin jaettuja kisoja, joten ei ole mitään syytä pistää rahoja likoon, sanoi Ruotsin hiihtoliiton puheenjohtaja Carl Eric Stålberg asiasta tiedotettaessa. Stålberg on myös Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) varapuheenjohtaja.

    Suomen Hiihtoliitto on jättänyt FIS:lle virallisen anomuksen pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen saamiseksi Lahteen vuonna 2013. FIS päättää vuoden 2013 MM-isännästä vuoden 2008 toukokuussa pidettävässä kokouksessa.

    Tänä vuonna pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat pidettiin Japanin Sapporossa. Vuonna 2009 kisat ovat Tshekin Liberecissa ja vuonna 2011 Oslossa, Norjassa.