Uutisen päiväys

24.11.2007← Takaisin

Roponen kahdeksanneksi Beitostölenissä, Kattilakoski 16:s

Riitta-Liisa Roponen petrasi sijoitustaan pykälällä viime vuoden normaalimatkan maailmancupin avauskilpailusta ja hiihti Beitostölenissä vapaan kympillä kahdeksanneksi.


Kilpailun voitti Norjan Marit Björgen, jolle Roponen hävisi 48,9 sekuntia. Roponen hiihti noin puolet matkasta puoli minuuttia häntä myöhemmin lähteneen Björgenin peesissä, mikä piti vauhdin alun jälkeen hyvänä.

”Sijoitukseen olen tyytyväinen. Alku oli, ei kyllä mitenkään tarkoituksella, kai aika hidas kun Marit sai niin äkkiä kiinni. Loppupuolella rupesin sitten  tasaiseen jäämään Maritista. Herkkyyttä puuttuu vielä hiihdosta, mutta oli aika työmiehen keli. En kyllä keksi mitään, mihin voisin olla erityisen pettynyt”, Roponen tuumi pakkassäässä.

Muista maaliin päässeistä suomalaisista Aino-Kaisa Saarinen oli jälleen hänelle tutuksi tulleella sijalla 17:s ja Riikka Sarasoja 43:s. Viime vuonna Jällivaarassa samalla matkalla samalle sijalle sijoittunut Saarinen hävisi Björgenille 1.19,7.

”Se 17:s sija on näköjään se sija minulle. Aluksi lähti hyvin ja hiihto oli hyvän tuntuista. Toisella kierroksella en pystynyt puristamaan. Alku oli kuitenkin lupaavan oloista ensi viikonloppuakin (Rukalla perinteisellä sprintti ja 10 km) ajatellen. Ei tämä huono ollut”, Saarinen tuumi.

Pirjo Murasen kilpailu päättyi keskeytykseen noin 6,5 kilometrin kohdalla, kun Saksan maajoukkueen päävalmentaja Jochen Behle pöllähti alamäessä hänen eteensä ja Murasen oikea suksi meni rikki.

”Behle hyppäsi eteen. Yritin jatkaa laskua, kunnes huomasin suksen olevan kärjestä rikki. Harmittaa todella paljon! Ei hiihto siihen asti ollut mitään rentoa vaan tahmeaa. Olisin kuitenkin vielä hyvin jaksanut iskeä loppuun asti”, kuuden kilometrin väliajoissa 29:ntenä ollut Muranen  sanoi.

Behle oli aiheuttamastaan tilanteesta pahoillaan ja pyysi anteeksi myös Muraselta itseltään. Virpi Kuitunen ei kurkkukivun vuoksi hiihtänyt lainkaan.

Kattilakoski ilahduttavasti 16:s

Miesten vapaan 15 kilometrin kilpailun suomalaiskolmikosta paras oli Teemu Kattilakoski, joka sijoittui ilahduttavasti 16:nneksi. Kattilakoski hävisi kilpailun voittaneelle Saksan Axel Teichmannille 48,4 sekuntia.

”Hiihto oli nyt jo ihan hyvää. Ei vielä ihan parasta, sellainen huippuherkkyys puuttuu. Olen kuitenkin tyytyväinen, hiihto oli ihan erilaista kun viikko sitten Oloksella ja kaksi viikkoa sitten Saariselällä. Hiihto lähti vähän jähmeästi liikkeelle, mutta sitten oli tasaista. Pikkuisen jouduin viimeisellä kilometrillä taipumaan”, Kattilakoski sanoi.

Muista suomalaisista Matti Heikkinen oli 49:s (-1.39,2) ja Ville Nousiainen 51:s (-1.42,5).

”En voi olla koskaan onnellinen, kun emme saavuta palkintopallisijoja. Tänään positiivisinta antia olivat Riitta-Liisan ja Teemun esitykset”, päävalmentaja Magnar Dalen sanoi.

Sunnuntaina hiihdetään viestit.

Muiden suomalaisten kommentit:

Riikka Sarasoja:
”Alku oli hyvä, mutta loppua kohden kangistui liikaa, että olisin päässyt tavoitteeseeni eli maailmancupin pisteille”

Matti Heikkinen: ”Ihan hyvä hiihto oli viimeiselle 5 kilometrin kierrokselle asti: siellä vedin päälleni laskussa, siinä meni rytmi ja aika paljon aikaakin. Mutta hyvä kisa oli.”

Ville Nousiainen: ”Eipä kovin hyvin taaskaan mennyt. Vapaalla hiihto on hyvää aina siihen asti, kun pitäisi lähteä ihan täysillä hiihtämään. Tänään ekat kaksi kilometriä jaksoi ihan hyvin hiihtää.”

Tulokset: http://www.fis-ski.com/