Uutisen päiväys

20.11.2007← Takaisin

Roponen ja Kuitunen hakevat hyviä sijoituksia Beitostölenissä

Suomen maastohiihdon päävalmentaja Magnar Dalen odottaa normaalimatkan maailmancupin avausta Norjan Beitostölenissä monesta syystä mielenkiinnolla.


”Monet joukkueista, kuten Italia, Saksa ja Ranska ovat lumiolosuhteiden vuoksi valmistautuneet Beitostöleniin harjoittelemalla korkealla. Se voi olla mielenkiintoista, sillä normaalisti kaikki maajoukkueet valmistautuvat Pohjoismaissa”, Dalen pohtii asetelmia.
Beitostölenissä hiihdetään tänä vuonna uusilla ja vaativammilla radoilla kuin siellä aiempina vuosina hiihdettyissä maailmancupeissa.
”Ylämäet ovat erittäin jyrkkiä ja alamäissä on vauhdikkaita mutkia. Hyvin haasteelliset ja mielenkiintoiset radat”, Dalen kuvailee.

Riitta-Liisa Roponen oli viime vuonna maailmancupin normaalimatkojen avauskilpailussa parhaana suomalaisena jaetulla yhdeksännellä sijalla ja tähtää nyt samalla vapaan kympillä jälleen hyvään sijoitukseen. Roposen odotuksia madaltaa hieman se, että hän poti viime viikolla kuumetta yhden päivän ja lievää lämmönnousua muutaman päivän. Varsinaista harjoittelutaukoa ei kuitenkaan tullut.
”Vähän jouduin himmaamaan. Olo ei ole ollut terävin, mutta kovilla tavoitteilla lähden Beitostöleniin kuitenkin. Jos ei tuota kuumeilua olisi ollut, odottaisin kuuden joukkoon, jopa palkintopallille. Nyt ehkä puoli minuuttiakin voi vaikuttaa tuo kuumeilu”, Roponen arveli.
Vaikka hän lähteekin Beitostöleniin nöyränä, jatkoa ajatellen kausi olisi mukava saada normaalimatkoilla hyvin käyntiin.
”En ota siitä tuosta paineita tai stressiä, mutta helpottaisi jatkoa ajatellen”, Roponen tuumii hyvän avauksen tärkeydestä.

Kuitunen toivoo parempaa sijoitusta kuin vuosi sitten

Virpi Kuitunen
oli viime kaudella ensimmäisessä normaalimatkan kilpailussa vapaalla kympillä Jällivaarassa 13:s ja toiveissa on yltää Beitostölenissä sitä paremmalle sijalle.
”Olen aika nöyrällä mielellä, koska en mielelläni avaa kilpailukautta vapaalla tyylillä. Harjoituskauden jäljiltä lihaksisto ei ole vielä aivan herkimmillään, ja vapaassa selkä usein oireilee osaksi siitä syystä alkutalven vapaan kilpailuissa enemmän. Kaikkeni kuitenkin teen, jotta lihaksisto olisi siinä tilassa, että pääsisin kuntotasoani vastaavaan vauhtiin ja sijoitus viime kauden avauksesta paranisi”, Kuitunen sanoo.
Beitostölenissä Kuitunen ollut parhaimmillaan toinen perinteisen kympillä 2005. Viestissä hän kuului Suomen voittoisaan joukkueeseen vuonna 2000.

Kilpailussa kokeillaan eri lähtövälejä

Beitostölenissä kokeillaan ensimmäistä kertaa kilpailussa erilaisia lähtövälejä. Tarkoitus on, että parhaat urheilijat starttaisivat suuremmalla lähtövälillä kuin alkupäässä lähtevät urheilijat. Yhtenä vaihtoehtona on, että ns. kuuma ryhmä starttaisi minuutin välein, muut 15 sekunnin välein normaalin 30 sekunnin lähtövälin sijaan. Eri lähtöväleillä halutaan tarjota parhaille urheilijoille eniten TV-aikaa.
”Kasvattamalla aikaa urheilijoiden lähtöjen välillä, TV-ohjaajalla on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia seurata parhaita urheilijoita myös hidastuksin. Lyhentämällä lähtövälejä kilpailun alussa pääsemme nopeammin mielenkiintoisiin kohtiin, eli tässä tapauksessa parhaisiin urheilijoihin. Kilpailun lähtötapahtumat vievät saman verran aikaa, mutta parhaat saavat enemmän (TV-aikaa)”, Kansainvälisen hiihtoliiton maastohiihdon johtaja Jürg Capol perustelee.
 Capol muistuttaa kuitenkin, että kokeilun toteuttamiseksi sää- ja lumiolosuhteiden täytyy luonnollisesti olla vakaat, muuten käytössä on normaali lähtösysteemi kaikille samoin lähtövälein.
”Jos lunta sataa paljon, kilpailun jury voi muuttaa kilpailun normaaliksi väliaikalähdöksi, jolloin kaikki starttaavat 30 sekunnin välein. Tämä päätös täytyy tehdä kaksi tuntia ennen starttia”, Capol sanoo.
Virpi Kuitunen sanoo kokeilun kuulostavan ennakkoon siltä, että urheilijat asetetaan epätasapuoliseen asemaan. Hän muistuttaa, että esimerkiksi Norjassa miesten puolella kansallisen ryhmän kymmenen hiihtäjää ovat todennäköisesti kaikki maajoukkuetasoisia urheilijoita.
”Kun he lähtevät viidentoista sekunnin välein ja saavat toisiaan kiinni matkalla, muodostavat muutaman hiihtäjän pikajunan ja pystyvät vuorovedolla hiihtämään koko kilpailun, ovat kuumassa ryhmässä minuutin välein lähtevät urheilijat, jotka siis käytännössä hiihtävät koko matkan yksin, huonommassa asemassa”, Kuitunen vertaa eikä usko yhdenkään televisioyhtiön kuvaavan täyttä minuuttia per urheilija.
Kokeilu ei Kuitusen mielestä tarjoa urheilijoille tasapuolisia mahdollisuuksia menestyä, mutta kovilla ovat urheilijoiden lisäksi myös huoltomiehet.
”Kokeilu tekee myös pienellä huoltoryhmällä liikkuvien joukkueiden väliaikapalvelusta mahdottomuuden, kun muutenkin väliaikamiehiä on rajallisesti ja sitten vielä lähtövälit ovat erit kilpailun aikana. Puhumattakaan siitä, että lumisade esimerkiksi alkaisi kesken kilpailun”, Kuitunen pohtii.
Seuraavan kerran vastaavaa väliaikalähtöä on Capolin mukaan tarkoitus kokeilla Tour de Skin avauskilpailussa Nove Mestossa.

Suomen joukkue Beitostölenissä:
Naiset: Virpi Kuitunen Kangasniemen Kalske, Pirjo Muranen Ounasvaaran Hiihtoseura, Riitta-Liisa Roponen Joutsan Pommi, Aino-Kaisa Saarinen Joutsan Pommi, Riikka Sarasoja Lappeen Riento. Varalla: Anne Mäkinen Tarvasjoen Urheilijat.
Miehet: Matti Heikkinen Joutsan Pommi, Teemu Kattilakoski Alavieskan Viri, Juha Lallukka Kouvolan Hiihtoseura, Ville Nousiainen Kouvolan Hiihtoseura, Matias Strandvall If Minken.

Aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Lauantai 24.11.
11.30 Naiset, 10 km (v)
13.30 Miehet, 15 km (v)
Sunnuntai 25.11.
11.30 Naiset, 4x5 km viesti
13.45 Miehet, 4x10 km viesti

Kilpailuja voi seurata YLE TV2:lla seuraavasti:
YLE TV2 lauantaina 24.11. klo 11.20-12.50, naiset 10 km (v)
YLE TV2 lauantaina 24.11. klo 13.20-15.00, miehet 15 km (v)
YLE TV2 sunnuntaina 25.11. klo 11.25-12.35, naisten viesti
YLE TV2 sunnuntaina 25.11. klo 13.35-15.35, miesten viesti

Lisätietoja kilpailuista: http://www.beitoworldcup.com/