Uutisen päiväys

8.8.2007← Takaisin

Rapukävelyn mestarit!

Piken ja Mustin hiihtokoulu päättyi keskiviikkona leirikisaan, jossa taito- ja ketteryysrataa mentiin läpi tiukasti puristaen, mutta samalla hymyillen.

Piken ja Mustin hiihtokoulun oppilaat kylpivät auringossa viimeisenä leiripäivänä, kun ohjelmassa oli leirikisa. Kisassa piti poimia palloa, kiertää keppejä, hyppiä aitojen yli sekä ryömiä niiden ali ja lopulta tulla rapujuoksua maaliin.
Vaikka kisa oli leikkimielinen, oli se kuitenkin kovatasoinen. Ajoissa ei ollut pahemmin eroa, oli kisaaja sitten tyttö tai poika, 11-vuotias tai 16-vuotias. Kaikista kovimman ajan 51,84 kiskaisi Robin Hulden ja tytöistä Kati Roivas, 53,82.
Leiriläiset olivat varsin tyytyväisiltä hiihtokoulun antiin ja sen vetäjiin.
- Leirillä saa aina 1-4 uutta kaveria. Se on kivaa, totesi 12-vuotias Akseli Vuorinen.
Valkeakosken Hakan tulevaisuuden lupauksen mielestä oli erityisen hienoa harjoitella oman idolinsa, Sami Jauhojärven opastuksessa, kun ”se tietää menestymisestä enemmän kuin (valmentaja-)isä.”
- Tästä leiristä sai hyvin motivaatiota ensi kauteen. Yritän päästä silloin Hopeasomman loppukisaan, ja nyt sain hyvää tietoa harjoittelusta.
Samaa mieltä olivat Maaningan Mahdin Viivi Kuosmanen, 11, ja Mira Haapalainenkin, 12, jotka vielä ensimmäisellä leirillä epäilivät, pääsevätkö he ollenkaan toiselle leirille. Lopulta vanhemmille ei annettu vaihtoehtoja, vaan leirille oli päästävä.
- Tosin meidän piti olla koko kesä kauhean kiltisti, eikä saanut syödä karkkia, tytöt kertoivat.
Leirikisa kruunasi heidän mielestään koko leirin, mutta yhtä lailla vaellukset, rullahiihto- ja koordinaatioharjoitukset olivat kivoja.
- Nyt on paljon intoa uuteen kauteen. Etenkin luennoilta saimme hirveästi hyvää tietoa, he totesivat.