Uutisen päiväys

27.12.2005← Takaisin

Pragelaton olympialajeissa “suomalainen” kuuluttaja

Jos Janne Ahonen, Hannu Manninen, Virpi Kuitunen tai joku muu suomalainen urheilija ottaa olympiamitalin Torinossa, he kuulevat onnittelusanat suomeksi. Yli kolme vuotta Orimattilassa asunut Kjell-Erik Kristiansen on valittu kuuluttajaksi helmikuussa pidettäviin olympialaisiin.

Kolmansissa olympialaisissaan pääkuuluttajana oleva 45-vuotias norjalainen kommentoi Pragelatossa kaikkia tapahtumia: hiihtoa, yhdistettyä ja mäkihyppyä.
- On mukavaa että vihdoinkin pääsimme sopimukseen. Viime talven Pragelaton maailmancupien jälkeen emme olleet varmoja, tulemmeko tänne takaisin. Nyt näyttää paljon paremmalta, Kristiansen sanoo.

Olympialaisissa Kristiansen tulee työskentelemään ruotsalaisen stadiontuottajan Johan Thorénin kanssa. Miehet tekivät yhteistyötä jo vuoden 1994 kisoissa Norjan Lillehammerissa ja vuoden 2002 kisoissa USA:n Salt Lake Cityssa.

Orimattilan Pennalassa vaimonsa kanssa asuva ja Lahdessa toimistoa pitävä Kristiansen on äänestetty kahdesti vuoden parhaaksi kuuluttajaksi. Hiihtolajien lisäksi Kristiansen on selostanut pyöräilyä monta vuotta Norjan Eurosportille.

- Tulee olemaan erittäin mielenkiintoista työskennellä Pragelatossa. Olympialaiset ovat aina ainutlaatuiset, Kristiansen sanoo.

Norjalainen toimi kuuluttajana myös viime talven hiihdon maailmanmestaruuskisoissa Saksan Oberstdorfissa. Kisat olivat kuuluttajalle kuudennet hiihdon maailmanmestaruuskisat. Vuonna 2001 Kristiansen toimi kuuluttajana Lahdessa, silloin suomenkielisen osuuden hoiti Antero Mertaranta.

Tänä vuonna Kristiansen ”avasi talvikautensa” selostamalla ampumahiihdon maailmancupin Östersundissa, Ruotsissa. Samassa paikassa hän tulee selostamaan myös ampumahiihdon maailmanmestaruuskisat 2008.

Yhteistyökuviot kisajärjestäjien kanssa alkavat olla kunnossa myös ampumahiihdon maailmanmestaruuskisoihin Italian Antholziin 2007, luultavasti Kristiansen toimii kuuluttajana myös hiihdon maailmanmestaruuskisoissa Japanin Sapporossa 2007.

- Tottakai toivon että suomalaiset urheilijat pärjäävät olympialaisissa, mutta työni kannalta tärkeintä on olla objektiivinen. Kaikista eniten toivon oikeudenmukaisia ja jännittäviä kilpailuja, sanoo Kristiansen ja lupaa luoda yleisölle ”urheilun draamaa” helmikuussa Pragelatossa.