Uutisen päiväys

14.6.2007← Takaisin

Piken ja Mustin hiihtoleiri keräsi juniorit Vuokattiin

Pirjo Mannisen ja Sami Jauhojärven tiistaina alkanut hiihtoleiri on kerännyt reilut sata Hopeasompa-ikäistä eli 11-16-vuotiasta junioria Vuokatin Urheiluopistolle.

Vauhtia ja desibelejä on riittänyt, kun hiihtojuniorit ovat kirmanneet milloin Vuokatin Urheiluopiston kentällä, laskettelurinteessä, Vuokatinvaaralla tai hiihtoputkessa. Ympäri Suomea paikkakunnalle kerääntyneet urheilijan alut ovat kuitenkin olleet hipihiljaa silloin, kun leirin nimikkourheilijoilla eli Pirjo "Pike" Mannisella ja Sami "Musti" Jauhojärvellä tai jollain leirin apuvetäjistä on ollut asiaa.

Piken ja Mustin hiihtoleiri on kaksiosainen ja kesäkuun leirillä painotetaan kesäharjoittelua. Elokuun alussa pidettävässä toisessa osiossa vuorossa on syys- ja talviharjoittelu.
- Kaksi leiriä on mielestäni hyvä systeemi. Silloin pystyy syksyllä näkemään, onko juniori kehittynyt, Jauhojärvi pohtii.
Samaa mieltä on Manninenkin, ja hänen mielestään kahdella leirillä saadaan aikaiseksi myös tarvittavaa jatkuvuutta.
- Intoa siihen ainakin tuntuu olevan. Tämä onkin mielestäni tärkeä tapahtuma, sillä nykypäivänä nuoret lähtevät huonosti liikkeelle, jäävät mieluummin tietokoneen ääreen pelaamaan. Tällaisilla leireillä saadaan juniorit liikkumaan.

Piken ja Mustin leirillä apuvalmentajana toimivalle Tero Similälle kesäleirit ovat tuttuja, sillä hän on juniorina käynyt useilla yleisurheilu- ja pesäpalloleireillä.
- Tärkeintä näissä leireissä on se, että niitä järjestetään. Ne olivat ainakin minulle aina kesän kohokohta.
Myös Manninen muistelee juniorina olleensa "innosta piukeana" päästessään Jari Isometsän vetämälle kesäleirille.
- Sen leirin muistan vieläkin ja sen, miten iso juttu se minulle oli.

Esimerkin voimalla vinkkejä

Leirin ohjelmassa on painotettu monipuolisuutta, ja vaikka kyseessä on hiihtoleiri, niin lajivalikoima on laaja.
- Teemme paljon samoja harjoituksia, mitä mekin maajoukkueessa teemme, mutta kevyemmin tietenkin, Manninen kertoo.
Hänen ryhmänsä oli tiistain aamupäivän harjoitellut hiihtoputkessa vapaan hiihtotekniikkaa, tasapainoa sekä kuokka- ja wasberg-tekniikkaa. Juuri oikean tekniikan opettaminen junioreille on vetäjien mielestä tärkeää.
- Leirin ohjelmaan kuuluu myös luentoja tekniikoista ja valmentautumisesta. Osallistujat ovat jo sen ikäisiä, että heille voi jo puhua asioista. Nuoremmat eivät välttämättä ymmärtäisi, mistä puhutaan, ja vanhemmat urheilijat olisivat todennäköisesti jo oppineet virheasennot, Jauhojärvi sanoo.
- Kaikista ei näillä opeilla tule mestareita, mutta hyviä vinkkejä voimme kuitenkin antaa, Similä uskoo.
Hänen mielestään on myös hyvä, että leirillä on paljon vanhempiakin mukana. Luennot ja vinkit ovat yhtä tärkeitä heillekin.
- Toivottavasti voimme antaa osallistujille uusia vinkkejä motivaatiota. Erityisesti toivon, että he innostuisivat esimerkkimme mukaan venyttelemään enemmän ja tekemään hiihtoharjoituksen jälkeen palauttavaa juoksulenkkiä, Manninen toivoo.

Maaningan Mahdin hiihtäjättäret ottavat ilon irti

Maaningan Mahdin Mira Haapalaista, 12, ja Viivi Kuosmasta, 11, ei tarvinnut houkutella Piken ja Mustin hiihtoleirille. Innokkaat hiihtojuniorit ovatkin ottaneet nyt kaiken ilon irti ohjelmasta.
- Heti ensimmäisenä päivänä meillä oli testijuoksu. Se ei tosin mennyt kauhean hyvin, Viivi toteaa.
- Jaloissa tuntuu vieläkin, Mira naurahtaa.
Testijuoksun jälkeen kaksikko on harjoitellut rullahiihtoa, vapaan hiihtoa, tehnyt sauvarinneharjoituksia, koordinaatioharjoituksia ja pelannut jalkapalloa.
- Leirille on kiva tulla, ei tarvitse harjoitella kotona yksin. Täällä on tehokkaat harjoitukset ja hyvät neuvojat, Mira kehuu.
- Odotan, että kuntoni paranee täällä ja että tiedän sitten kotona, miten pitää harjoitella, Viivi pohtii.
Kaksikko myöntää, että se uskoo leirin vetäjiä ennemmin kuin omaa valmentajaansa, vaikka he kertoisivat samoja asioita.
- Urheilijat ovat kuitenkin itse niitä neuvoja kokeilleet ja tietävät, että ne toimivat, he perustelevat.
Molemmat tytöt ovat aloittaneet hiihtämisen hyvin varhaisessa vaiheessa. Viivi on kuulemma ollut suksien päällä jo alle yksivuotiaana. Eteneminen tapahtui silloin tosin konttaamalla. Kilpaileminen ja voittaminen viehättää heitä molempia hiihdossa, mutta oman kipinän antaa myös Maaningan hyvä junioripohja.
- Maaningalla on tosi tasaisia hiihtäjiä. Meille tulee aina hyviä kilpailuja. Kisoissa on monta hiihtäjää samoilla sekunneilla ja juuri toisten haastaminen on hauskaa, Mahdin kaksikko kertoo.
Kumpikin tähyää hiihdossa aina kansainväliseen kärkeen asti, missä heidän suosikkinsa Manninen, Kuitunen ja Jauhojärvikin ovat. Sinne asti päästäkseen he tietävät tarvitsevansa lisää harjoitusta, ja elokuun toinen leirikin heitä kiehtoisi.
- Meillä on kotona lehmiä, joten en tiedä, ehdinkö tulla silloin. Mutta jos saan lomaa, niin varmasti tulen, Mira toteaa.
- Ja jos sinä tulet, niin tulen minäkin, Viivi vakuuttaa.