Uutisen päiväys

7.8.2007← Takaisin

Piken ja Mustin hiihtokoulu on Immo Kuutsan juhlaleiri

Vuokatin Urheiluopistolla järjestetty Piken ja Mustin hiihtokoulu on eräällä tavalla historiallinen. Kyseinen leiri on nimittäin hiihtovalmentajalegenda Immo Kuutsan juhlaleiri. Immo on ollut mukana peräti 35 vuoden ajan liiton hiihtoleireillä Vuokatissa.

- Laskeskelin tuossa, että jos kaikki Vuokatin leiriaikani pistetään yhteen, olen asunut täällä kolme vuotta, Immo naurahti muistuttaen 35 vuotta olevan tasan puolet hänen iästään.
Vuosista huolimatta Kuutsa muistaa vielä selvästi ensimmäisen Hiihtoliiton leirinsä Vuokatin Urheiluopistolla. Vuosi oli 1972 ja takana oli epäonnistuneet Sapporon kisat.
- Silloin ensimmäistä kertaa suomalainen mieshiihto jäi ilman mitalia. Se oli katastrofi. Kysyivät minua silloin mukaan, minä tartuin haasteeseen ja muutin lajin leirilinjaa.
Vuokatti oli Kuutsalle tuttu paikka jo omista seuran leireistä sekä opettajakoulutuksesta, joten hän vei sinne maajoukkueenkin.
- Oli heinäkuun 27. päivä ja samanlainen helle, mitä nytkin oli. Voisi kysyä Juha Miedolta, mitä hän muistaa siltä leiriltä, sillä hän oli ihan puhki. Mutta niin olivat muutkin. Olivat kuulemma nähneet harjoituksista painajaisiakin.
Tuohon aikaan ei samanlaista lihaskuntoharjoittelua harrastettu, mitä tänä päivänä tehdään. Kuutsa hymähtääkin osalle naishiihtäjistä tuottaneen vaikeuksia punnertaa edes neljää etunojapunnerrusta. Silti ladulla suomalaisnaiset olivat kovia.
Vuosien varrella Vuokatin alue on kokenut suuria muutoksia. Se on laajentunut ja lajivalikoima on monipuolistunut. Kuutsan mielestä Urheiluopiston kannattaisi jo harkita nimenmuutosta Vuokatin hiihto- ja liikuntakaupungiksi.
- Toiminta on paisunut hirmuisesti ja näkymät ovat edelleen mahtavat. Henkilökunnasta ei enää ole jäljellä sellaisia, jotka olivat töissä ennen minua, mutta paljon on tuttuja tullut lisää vuosien varrella.
Juhlaleirille Kuutsan sai tulemaan pojanpoika Atte, 11, joka osallistuu Piken ja Mustin hiihtokouluun. Immolle Atte on jo toisen polven hiihtäjä, jota hän on lajin pariin kasvattanut.
- Hiihdon maailma on niin mielettömän rikas, että sen haluaa opettaa lapsille. Atte on vielä ikänsä puolesta niin sanotusti itkun alussa, ylpeä isoisä totesi.
Hiihtoleiri sai konkarivetäjältä kehuja, sillä sen vetäjät, Pirjo Manninen, Sami Jauhojärvi, Tero Similä ja kumppanit olivat hänen mielestään hienoja vetäjiä, jotka osasivat kannustaa positiivisesti.
- Tämä on ollut minulle myös erilainen leiri, sillä en ole vetänyt yhden yhtäänkään luentoa. Olen saanut vain nauttia tapahtumasta, Immo sanoi tyytyväisenä.