Uutisen päiväys

18.5.2018← Takaisin

Parahiihdon maajoukkue nimetty kaudelle 2018-2019

Tulevan kauden parahiihdon maajoukkue on nimetty. Maajoukkue koostuu kahdesta urheilijasta, kun sinivalkoisia värejä parahiihdossa kantavat näkövammahiihtäjien luokassa hiihtävä Inkki Inola ja kelkkahiihtäjä Sini Pyy. Lisäksi haastajaryhmään on nimetty näkövammahiihtäjien luokassa urheileva Rudolf Klemetti. Parahiihdon maajoukkueen valmentajana jatkaa Toni Myllylä.

Parahiihdon maajoukkue leireilee Vuokatissa ja kauden avausleiri on juhannuksen jälkeen Aateli-viikolla. 

”Leireillä painotus tulee olemaan hiihtotekniikan kehittämisessä ja lihaskestävyyden parantamisessa”, kertoo valmentaja Toni Myllylä.

Tulevan kauden kohokohtana on MM-kilpailut Kanadassa. 

”Tällä hetkellä tavoitellaan MM-kisoissa kahta urheilijaa kahdeksan parhaan joukkoon. Tavoitteet tarkentuvat vielä kisakauden alussa, kun nähdään missä mennään”, jatkaa Myllylä.

Kelkkahiihtäjä Sini Pyy lähtee uuteen kauteen motivoituneena ja edessä on isojakin muutoksia, esimerkiksi hiihtoasennon parissa.

”Tällä kaudella keskitytään tosi paljon uuden kelkan rakentamiseen ja hiihtoasennon kehittämiseen, pyritään sitä kautta löytämään taloudellisuutta tekemiseen”, kertoo Pyy.

Odotukset ovat Kanadan MM-kisoissa, joissa tavoitteena on korottaa Korean tuloksia.

”Ensimmäiset maailmancupin kilpailut kertovat, että missä mennään. Ollaan tiedostettu se, kun lähdetään aika radikaalisti hiihtoasentoa muuttamaan, niin ensimmäinen vuosi ja ensimmäiset kisat voivat olla vähän sitä sun tätä. Varmasti haetaan vielä kokonaisuuden toimivuutta. Tosi hyvällä motivaatiolla uuteen kauteen, odotan jo innolla kisoja”, toteaa Pyy.

Parahiihdon maajoukkue 2018/19

Valmentaja Toni Myllylä



Maajoukkue

Inkki Inola, Ski Team Kuusa

Sini Pyy, Ounasvaaran hiihtoseura

Haastajaryhmä

Rudolf Klemetti