Uutisen päiväys

15.8.2007← Takaisin

Nuoret suurella joukolla leireilemässä Vuokatissa

Maastohiihtäjien nuorten St1-ryhmä ja St1-haastajaryhmä suuntasivat jälleen Vuokattiin. Haastajat päättivät viikon leirinsä maanantaina, St1-ryhmän kahden viikon leiri jatkuu lauantaihin asti.

St1 -ryhmän valmentaja Mikko Virtanen iloitsi, että ryhmässä yleisen tekemisen taso on noussut. Valmentaja muistutti kuitenkin, että sen on noustava vieläkin, jos talven arvokisoista meinataan mitalisteina palata.

”Ryhmän pojista kukaan ei ole FIS:n rankingilla 50 parhaan joukossa, mutta ryhmä on tasainen ja sen toivotaan tuovan kilpailua edustuspaikoista. Pojissa ryhmä on sen verran iso, että kaikkia ei voida valita nuorten MM-kisoihin, joten jokaisen on ansaittava paikkansa joukkueessa. Tällä hetkellä kaikki mitä tehdään on tehtävä paremmin kuin tämänhetkinen top 10, jotta kärki voitaisiin saavuttaa”, Virtanen tuumii.

Niskasella ja Suojärvellä takana hyvä treenikesä

Virtanen kertoi leirin sujuneen suunnitelmien mukaan. Satu Annilan ja Krista Lähteenmäen kohdalla harjoituksia on välillä hieman kevennetty, sillä Sadun polvi vääntyi edellisellä leirillä ja Krista on ollut hieman kipeänä.

.”On keskitytty määrään. Lisäksi ohjelmassa ollut muutama todella kova harjoitus ja putkessa on pyritty myös hiihtämään varsin paljon”, Virtanen sanoi.

Kerttu Niskasen ja Harri Suojärven kesä on sujunut treenatessa ja hyvin.

”Määriä nostettu viime vuodesta ja yläkropan voimaa on pyritty kehittämään”, alkukesästä Thaimaassa piipahtanut Kerttu sanoo.

”On keskitytty sekä määrään että laatuun. Voimaa on kehitetty lisää. Kunto on tällä hetkellä ihan hyvä, mutta todellisen tilanteen näkee vasta talvella”, Harri sanoo.

Haastajaryhmä hitsautunut yhtenäiseksi

 Haastajien valmentaja Teemu Pasanen kertoo ryhmän kanssa työskentelyn olleen jo tähän mennessä erittäin mielenkiintoista.

”Porukka on erittäin motivoitunut. Ryhmässä on hyvä henki ja se on hitsautunut varsin yhtenäiseksi, mikä näkyy erityisesti siinä, että iltaisin lihashuollossa juttu luistaa”, Teemu Pasanen kertoi.

Haastajien leiri sujui suunnitelmien mukaan, muutama tosin oli hieman nuhainen ja parilla oli hieman jalkavaivoja. Heidän kohdalla ohjelmaa jouduttiin hieman soveltamaan. Haastajat keskittyivät leirillä määrään ja lajivoimaan, tasatyöntöön ja sauvoitta luisteluun.

 ”Tällä leirillä on ollut vain yksi selkeästi kuormittavampi sauvarinneharjoitus, mutta seuraavalla leirillä syyskuussa on luvassa enemmän tehoja”, Pasanen sanoi.