Uutisen päiväys

12.3.2007← Takaisin

Martti Jylhälle nuorten MM-hopeaa sprintistä

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat Italian Tarvisiossa saivat suomalaisittain hienon alun, kun Martti Jylhä, 19, otti hopeaa perinteisellä hiihdetystä sprintistä.

Kilpailun voitti Venäjän Ivan Ivanov ja Eirik Saeves Norjasta oli kolmas. Suomalaisista Juuso Haataja oli viides ja Matti Nevala 13:s ja Harri Suojärvi 32:s.

- Oli tämä hyvä aloitus etukäteen huonoimmalta matkaltani, Martti Jylhä kommentoi puhelimitse Tarvisiosta.
- Tosin olin etukäteen sprinttipisteissä kärjessä, mutta ne pisteet oli hankittu pääosin vapaalla hiihtotavalla, hän jatkoi.
Martti Jylhä oli erityisen tyytyväinen sijoitukseensa, koska kisojen aluspäiviä oli varjostanut kurkkukipu, jonka hän pelkäsi pilaavan kisansa viime vuoden kisojen tapaan.
- Nyt oli toivoa jo herätessä. Eka aamu, ettei ollut kovin tukkoinen olo, hän kertoi.
- Tavoitteeni oli päästä karsinnasta ja alkueristä mahdollisimman helpolla ja päästellä täysillä vasta finaalissa. Se taktiikka puri aika hyvin. Aika-ajossa passailin alussa, mutta olin loppupelissä viidenneksi nopein. Ekassa erässä menoa helpotti se, että kaikki muut kaatuivat, paitsi minä ja Juuso Haataja. Kahdessa viimeisessä erässä olo tuntui vetelältä, onneksi kuitenkin jaksoin, Jylhä kuvaili ja kertoi hiihtäneensä koko kisan vapaan suksilla, vaikka hiihtotapa oli perinteinen.
- Samoin tekivät kaikki muutkin, hän arveli.
Martti Jylhän mitalitili on nyt avattu ja vastaavaan hän pyrkii muillakin kilpailtavilla matkoilla.
- Tavoitteeni on vähintään kymmenen joukkoon, hän toteaa ja uskoo lisämitalienkin olevan mahdollisia, kun alkuun on päästy ja mikäli kurkkukivun kanssa ei tule takapakkia.
Nuoren MM-kisoissa alle 20-vuotiaat miehet hiihtävät keskiviikkona 10 km vapaalla hiihtotavalla ja perjantaina yhdistelmäkilpailun. Viesti, 4x5 km, hiihdetään sunnuntaina.

Naisten sprintissä Suomen edustajien sijoitukset olivat: 14. Anne Kyllönen, 16. Satu Annila, 27. Tiina Taskinen. Kilpailun voitti Norjan Astrid Jacobsen, joka jo Sapporossa voitti maailmanmestaruuden tuolloin yleisen sarjan sprintissä. Toiseksi sijoittui Ruotsin Charlotte Kalla ja kolmanneksi Saksan Denise Hermann.

Sprinttikisat Tarvisioissa jatkuvat huomenna. Hiihtovuorossa ovat U23 sarjan hiihtäjät. Suomea edustavat Sapporossakin hienosti menestyneet Kalle Lassila ja Matias Strandvall sekä Matti Kylmälä ja Ville Verkama. Naisedustajat ovat: Maija Hakala, Sija Tarvonen ja Satu Pirttiniemi.

Pohjoismaisten lajien nuorten MM-kisat oli määrä pitää Italian Tarvisiossa tammikuun lopulla, mutta lumen puutteen vuoksi ne jouduttiin siirtämään. Alkuperäisellä "Gabriella Paruzzi" -stadionilla ei nytkään voida hiihtää, vaan hiihtostadion on siirretty noin 10 km:n päähän Fusineen. Mäkikilpailut käydään Slovenian puolella Planicassa.

- Lunta täällä on hiihtopaikalla reilusti. Yöllä oli pikkuisen pakkasta, mutta päivän aikana auringonpaisteessa kisat käytiin täydessä vesikelissä, kertoi hiihtäjien valmentaja Mikko Virtanen.

Lisätietoja kisoista sekä tulokset http://www.jwsc2007.com/  tulokset myös http://www.fis-ski.com/