Uutisen päiväys

17.12.2005← Takaisin

Malvalehto toipui neljänneksi

Viime viikot kurkkukivun kanssa taistellut Mona-Liisa Malvalehto ylsi ainoana suomalaisena A-finaaliin maastohiihdon Skandinavia-cupin sprinteissä Vuokatissa lauantaina. Malvalehto sijoittui perinteisen hiihtotavan kisassa neljänneksi.

Venäjän naiset ottivat kaksoisvoiton, kun perjantaina vapaan kympin voittanut Alena Sidko otti ykköstilan ennen 19-vuotiasta Natalia Matvejevaa. Malvalehdon edelle ennätti lopussa myös Ruotsin Mariana Handler.

”Nousussa pääsin kaikista ohi, mutta tasatyöntö oli vaikeaa. Viime sunnuntaina loppui antibioottikuuri, kovat harjoitukset ovat viime viikkoina jääneet tekemättä kurkkutaudin vuoksi. Tiedän, että terävyys on siellä. Nyt jalat pelasivat hyvin, mutta käsillä ei jaksanut”, Malvalehto selvitti.

Sprintin luonne tuli esiin taas välierissä, kun sekä Annmari Viljanmaa että Kirsi Välimaa kaatuivat kilpailijoidensa kanssa suksien sotkeuduttua. Välimaa oli lopulta kuudes, Viljanmaa kahdeksas. B-finaalin voitti Kati Venäläinen.

”Ei jäänyt jossiteltavaa, kyllä ne (välierässä Sidko ja Matvejeva) hiihtivät niin kovaa. Ihan hyvillä mielin olen tähän kisaan, mutta eilen olin kyllä niin pettynyt etten ole ollut pitkään aikaan (10:s kympillä). Se oli viikonlopun pääkisani”, Venäläinen sanoi.

Pirjo Manninen ei lauantaina päässyt puolieriä pidemmälle ja sijoittui 13:nneksi.

Tulokset: www.championchip.fi