Uutisen päiväys

19.11.2014← Takaisin

Maastohiihdon Suomen Cup jatkuu kovatasoisena

    Maastohiihdon Suomen Cupin toinenkin kilpailuviikonloppu tarjoaa kovatasoisia kilpailuja ja kunnonmittausta. Rovaniemellä lauantaina matkoina ovat naisilla 7,5 ja miehillä 12,5 kilometriä vapaalla, sunnuntaina naiset hiihtävät perinteisellä 10 ja miehet vastaavasti 15 kilometriä.

    Rovaniemellä on pakkasen puolesta hyvinkin talviset olosuhteet, vaikka luonnonlunta ei muutamaa senttiä enempää olekaan. Viikonlopuksi on luvattu muutamaa pakkasastetta, joten olosuhteet 2,5 kilometrin ”Mustin lenkillä” ovat kilpailulle suotuisat.
    ”Hyvissä olosuhteissa päästään kilpailemaan”, vakuuttaa maastohiihdon valmennuspäällikkö Eero Hietanen.
    Rovaniemellä Ounasvaaran perinteisissä maisemissa Suomen Cup järjestetään kolmatta kertaa, joten järjestelyihin on jo rutiinia. Hietanen on mielissään siitä, miten Suomen Cup on kehittynyt.
    ”Suurin hyöty siitä on ollut kansallisen tason hiihtäjille. Ilolla olen huomannut myös seurojen aktivoituneen, uusia tiimejä tulee lisää.”
    Myös osallistujamäärä miellyttää Hietasta, sillä mukaan on ilmoittautunut yli 70 naista ja lähes 100 miestä. Suomen Cup on jo normaalioloissakin talven kohokohtia kansallisen tason hiihtäjille, mutta Rovaniemellä onnistujilla on mahdollisuus päästä kokemaan myös maailmancup Rukalla.
    ”Monelle on mahdollisuus”, Hietanen sanoo tyytyväisenä.
    Maailmancup-paikkojen lisäksi suomalaisilla on Rukan matkoille kymmenen kansallista paikkaa, joten suomalaisnaisille paikkoja on kaikkiaan jaossa 15 ja 15, miehille 16 sprinttikisaan ja 14 normaalimatkoille.

    Ohjelma:

    Lauantai 22.11.2014

    11.00 Naiset 7,5 km vapaa hiihtotapa
    12.30 Miehet 12,5 km vapaa hiihtotapa

    Sunnuntai 23.11.2014

    11.00 Naiset 10 km perinteinen hiihtotapa
    12.30 Miehet 15 km perinteinen hiihtotapa

    Lisätietoja: www.oh.fi