Uutisen päiväys

18.9.2007← Takaisin

Maajoukkue viihtyy taas Ramsaussa

Maastohiihtomaajoukkue on saanut nauttia Dachsteinin jäätiköllä viimeisimmän lumimyrskyn tuomista hyvistä hiihto-olosuhteista. Ramsaun leiri ei kuitenkaan ole tälläkään kertaa ollut ryppyotsaista tahkoamista, vaan hiihtäjillä on ollut hyvän ja kovan harjoittelun lomassa hauskaa.


Sään puolesta jäätiköllä on koettu paitsi sumua, myös jäätävää tihkua. Hiihtämisen ja sen oheisharjoittelun lisäksi aikaa on jäänyt myös rentoutumiseen: vapaa-aikaa on kulunut niin elokuvien, kirjojen kuin kitarankin parissa.

Kahdeksan hiihtäjää suuntasi tiistai-iltapäivänä läheiseen Pichliin viettämään aikaa keilauksen, biljardin ja golf-simulaattorin parissa.

Leirillä piipahti luisteluhiihdon kehittämisprojektin puitteissa jälleen myös pikaluistelijoiden päävalmentaja Janne Hänninen.

Sprinttihiihtäjät lähtevät kotiin keskiviikkona, muut perjantaina.