Uutisen päiväys

24.3.2016← Takaisin

Liperin Hiihtoseurassa hyvä pöhinä

Liperin Hiihtoseuran pirteä naisjoukkue on tuttu näky Suomen Cupin viestien kärkitaistossa. Krista Niirasen ja muiden edustushiihtäjien taustalta nousee heidän esimerkkinsä myötä myös nuorta väkeä, sillä Hopeasompa-viesteissä 14-vuotiaiden poikien voitto tuli Liperiin ja saman ikäluokan tyttökolmikko oli kahdeksas.

”Nuoremmasta porukastakin alkaa nousta valtakunnan tasolla menestystä. Meillä on hyvä pöhinä päällä”, sanoo seuran johtokunnan jäsen ja muutenkin aktiivinen seuratoimija Juha Pakarinen.
Liperin Hiihtoseuran nykyinen vahva toiminta ja ryhmähenki juontaa juurensa vuoteen 2009, kun juniorivalmennusta ryhdyttiin tekemään ammattivalmentaja Marianne Hannosen harjoitusohjelmilla.
”Uudistimme toimintaa tuolloin. Mariannen harjoitusrungoilla nykyiset edustushiihtäjämme ovat aloittaneet, myöhemmin he ovat saaneet omat henkilökohtaiset valmentajat”, Pakarinen sanoo.
Tällä hetkellä Hannonen on aktiivisesti mukana seuran 12–18-vuotiaiden Future Teamin taustalla. Sitä ennen seuralla on hiihtokoulutoimintaa ja 7–12-vuotiaille on minisomparyhmä.
”Hiihtokoulussa oli tänä talvena parisenkymmentä, minisomparyhmässä kymmenkunta, Future Teamissa parisenkymmentä ja edustustiimi. Olemme kohtuullisen aktiivinen seura. Lisäksi meillä on hyvä tekijäporukka taustalla, he tekevät paljon talkoita sen eteen, että meillä olisi edellytyksiä”, Future Teamin toiminnasta vastaava Pakarinen sanoo.
Talkoolaisten lisäksi merkittävässä roolissa ovat paikalliset yhteistyökumppanit, kuten Rakennusliike Eero Reijonen ja Liperin kunta sekä monet muut.
”Varsin mukava lista meillä on yhteistyökumppaneita. Olemme kokeneet Suomen Cupin näkyvyyden hyvin positiivisena kumppanuuksia ajatellen. Aina on sitä parempi mitä enemmän näkyvyyttä tulee. Se on helpottanut neuvotteluissa.”
Seura tekee myös aktiivista yhteistyötä alueen muiden seurojen, esimerkiksi hiihtopuolella Kontiolahden Urheilijoiden, kanssa.
”Se on hyvin positiivinen piirre, että haetaan yhteistyömuotoja, että voitaisiin tehdä asioita yhdessä paremmin.”

”Eteenpäin on koko ajan mieli”


Seuran naisten tiimistä Kati Roivas lähti täksi kaudeksi opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Kainuun Hiihtoseurasta seuraan liittyi Petra Torvinen. Muut hiihtäjät ovat joko liperiläisiä tai lähiseudulta. Naisten tiimi onkin pitänyt Liperiä esillä.
”Miesten puolella on ollut vähän huonompi tilanne, yksittäisiä hiihtäjiä on, mutta viestiporukkaa emme ole saaneet. Toivottavasti tilanne korjautuu tulevina vuosina. Siitä on merkkejä jo nuoremmissa. Toivon mukaan heillä into säilyy jatkaa harrastusta, sitten saamme varmasti miesten puolellekin joukkueita”, Pakarinen sanoo.
Naisten tiimi on jo saavuttanut hyviä tuloksia ja vielä SM-parisprintistä on lupa odottaa hyvää menestystä tänäkin vuonna.
”Pitkän tähtäimen suunnitelmanamme on tason nosto. Seuraamme, monensia olemme seuraluokittelussa. Olemme olleet hyvällä tasolla, viime vuonna vähän toisella kymmenellä. Hopeasommissa olimme viime vuonna seurapisteissä sijalla 12, tänä vuonna sijalla 10. Nousua on ollut. Eteenpäin on koko ajan mieli. Ennen kaikkea pyrimme varmistamaan, että hiihtäjät kehittyvät. Pyrimme takaamaan valmennuksen ja muiden fasiliteettien kautta kehitystä urheilijoille.”
Liperin Hiihtoseuran punaisia pukuja nähdään varmasti jatkossakin hiihtokisoissa kärkipäässä. Pakarinen kehuu porukkaa varauksetta ja toivottaa ilolla uudetkin ihmiset mukaan iloiseen joukkoon:
”Erittäin mielellämme otamme uusia harrastajia, huoltajia ja muita toimijoita mukaamme. Nuorten urheilijoiden onnistumisen ja riemun näkeminen on erittäin palkitsevaa.”

Tutustu seuraan:

www.liphs.fi

 

 

Juttu on kuudes osa Suomen Cup -kanavissa julkastavaa juttusarjaa, jossa nostetaan esiin seuratoimijoita ja tiimejä ympäri Suomen.