Uutisen päiväys

14.10.2007← Takaisin

Lappilaiset nuoret hiihtäjät etenevät ryhmänä kohti huippua

Lapin ja Länsi-Pohjan valmentajat perustivat viime keväänä Vancouver 2010-harjoitusryhmän, jossa 14 lahjakasta nuorta hiihtäjää tähtää tavoitteellisesti kohti huippua.

Ryhmä vaihtoi lokakuussa Lapin maisemat Ramsauhun, jossa ohjelmassa on 10 hiihtopäivää.

Valtaosalle Ramsau oli uusi tuttavuus. Perjantaina päättyvällä leirillä harjoittelu oli jo puolivälissä sujunut hyvin ja maltilliset.
”Tämä leiri on mennyt tosi hyvin, olosuhteet ovat olleet tosi hyvät. Lisäksi kaikki ovat olleet terveinä”, valmentaja Janne Hyyppä sanoo.

Ryhmään valitut hiihtäjät ovat olleet nuorten SM- ja KLL-kisoissa sijoilla 1-10 vuosilla 2006-07, joten orastavaa menestystä kaikki ovat jo päässeet maistamaan. Ryhmän tavoitteena on nimensä mukaisesti saada yksi urheilija vuoden 2010 olympialaisiin. Ennen Ramsauta ryhmällä oli ollut viisi leiriä, joista kolme Rovaniemellä, yksi Ylläksellä ja yksi Posiolla.

”Ryhmässä tulee harjoiteltua laadukkaasti. Leireillä tulee harjoiteltua valvotuissa olosuhteissa, lisäksi leirivuorokausia tulee määrällisestikin tarpeeksi”, valmentaja Janne Hyyppä kertoo porukan etuja ryhmään kuuluville.

Valmennuksen lisäksi ryhmälle tarjotaan tukipalveluja, kuten hierontaa ja suksihuoltoa. Hyypälle, 25, tavoitteellisesti harjoittelevan ryhmän vetäminen on ollut uusi mutta antoisa kokemus.
”Kun kaikki urheilijat harjoittelevat tavoitteellisesti, se vaatii itseltäkin paljon.”

Hyypän mukaan ryhmässä on ollut nähtävissä selvää eteenpäin menoa. Kesän leireillä on jokaisella ollut oma teemansa, jonka tuoma kehitys on näkynyt lumella Ramsaussa. Ryhmässä leireilevät myös Hiihtoliiton ST1-ryhmään kuuluvat Harri Suojärvi, Ari Luusua ja Aleksi Harjula.

”Lähin tänne sillä asenteella, että järki pitää pitää päässä. Aika hyvin olen pujottelukeppinä ollut”, Suojärvi sanoo.

”Tosi hyviä leirejä nämä ovat olleet ja varmasti vieneet eteenpäin kuten ST1-ryhmänkin leirit.  Ilman ryhmää en olisi kyllä tänne nyt tullut,  mutta tämä tuntuu mukavasti seuran leiriltä, kun kaikki olemme Lapista”, Luusua kertoo.