Uutisen päiväys

3.2.2017← Takaisin

Kyllönen ja Hakola sprintin mestareiksi Keuruulla

Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen ja Jämin Jänteen Ristomatti Hakola hiihtivät vapaan sprintin Suomen mestareiksi Keuruulla. Kyllösen jälkeen naisten muut mitalistit olivat Kerttu Niskanen ja Laura Mononen. Miesten muut mitalistit olivat Anssi Pentsinen ja Ville Nousiainen.

"Yritin ennen viimeistä nousua päästä Kertusta ohi, ei ihan riittänyt ja palasin peesiin hiihtämään. Nousussa yritin lähteä haastamaan ja pääsinkin ohi, mutta en ollut miettinyt ohituspaikkaa etukäteen. Oma hiihto oli tänään ihan ookoo, peruspäivä. Välierähiihto oli hiihtona parasta. Ainakin omalle hiihdolle teki hyvää päästä hiihtämään myös tuollaista lyhyttäkin sprinttiä”, Lahden MM-sprintin väliin jättävä Anne Kyllönen sanoi.

Hakolalle on sattunut kaatumisia usein. Keuruullakin alkuerässä kaatuminen oli lähellä, mutta pystyssä hän pysyi.

”Finaalissa valitettavasti Matu (Strandvall) kaatui suksiini, mutta se on sprinttiä. Aina kun sukset laitetaan jalkaan, voitto kiinnostaa. Täytyy olla hyvä päivä maailmancupissa, että alkueristä pääsee eteenpäin. Voi olla, että jo Lahdessa valli murtuu. Täällä hiihdän kaikki matkat ”, Hakola sanoi.

Lauantaina naiset hiihtävät perinteisen kympin, miehet perinteisen 15 kilometriä.

Miesten pressitilaisuudessa Hakola, Pentsinen, Nousiainen: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/sm-keuruu-miesten-top-3-sprintin-jalkeen
Naisten pressitilaisuudessa Kyllönen, Niskanen, Mononen: https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/sm-keuruu-sprintti-kyllonen-niskanen-mononen

Lisää kisatunnelmia:

Facebook: @hiihdonsuomencup
Twitter: @schiihto
Instagram: @hiihdonsuomencup
#schiihto #smkeuruu


Tulokset:
http://www.hiihtoliitto.fi/suomen-cup/tulokset/keuruu/