Uutisen päiväys

2.3.2008← Takaisin

Kuitunen vankisti cup-johtoaan voitolla kotiyleisön edessä

Kymmenen tunnin yöunet piristivät Virpi Kuitusta sen verran, että kympin perinteisen kisa Salpausselän kisoissa sunnuntaina päättyi riemukkaaseen voittoon. Kuitunen nousi ykköseksi vasta viimeisillä kilometreillä ja voitti Ukrainan Valentina Shevtshenkon lopulta 4,7 sekunnilla.

Kauden kuudes voitto Tour de Skin osakilpailut mukaan luettuna venytti maailmancupin johdon jo 139 pisteeseen. Saksan Katrin Zeller oli kolmas ja syrjäytti Aino-Kaisa Saarisen palkintopallilta vain 0,4 sekunnin erolla.

”Kaksi kilometriä ennen kun kuulin että olin noussut toiseksi, ajattelin, että voittokin voi olla mahdollinen. Oli yllätys, että (kilpailu) kääntyi lopussa noin lyhyellä matkalla. Ei ollut hirveän terävä olo aamulla, joten ajattelin hiihtää mahdollisemman tasaisesti. Ero kärkeen pysyi samana, mutta johto vaihtui. Huolto teki tänään todella hyvää työtä”, Kuitunen kehui hyvin toimineita suksiaan.

Kuitunen toisti kilpailun jälkeisissä haastatteluissa useaan otteeseen, että edelleenkin hän aikoo edetä kauden loppuun kisa kerrallaan. Seuraavaksi ohjelmassa oleva Drammenin perinteisen sprintti kuuluu Kuitusen suosikkeihin, Oslon vapaan 30 kilometriä ei.

Saariselle neljäs sija hänen mielimatkallaan oli pettymys, vaikka hollolalainen myönsikin kisan olleen tiukka.
”Alku oli vähän vaikea, en saanut kunnon rytmiä”, Saarinen tuumi.

Muista suomalaisista Riitta-Liisa Roponen onnistui hyvin ja nousi rauhallisen alun jälkeen yhdeksänneksi. Iloisiin suomalaisnimiin kuului myös Riikka Sarasoja, joka oli 19:s.
”En hirveästi tiennyt, miten muut. Eilen oli sprintissä voimatonta, tänään oli vielä epävarma olo. Olen tosi yllättynyt”, Sarasoja iloitsi hyvästä kisastaan.

Maailmancupin pisteen sai myös Pirjo Muranen, joka oli 30:s.