Uutisen päiväys

4.2.2006← Takaisin

Kuitunen toinen Davosin sprintissä

Virpi Kuitunen nostatti olympiaodotuksia sijoittumalla toiseksi maailmancupin sprinttikilpailussa Sveitsin Davosissa. Voittokin oli lähellä.

Virpi Kuitunen hiihti sprintin karsinnassa toiseksi nopeimman ajan ja sai siten hyvät lähtökohdat jatkoon. Molemmat välieränsä Kuitunen voitti vakuuttavasti.

A-finaalissa kolarointi tuli ratkaisevaan osaan. Finaalinelikko törmäili viimeisessä nousussa keskenään ja neljäntenä ollut Ruotsin Anna Dahlberg pääsi karkaamaan voittoon. Kuitunen jäi Dahlbergille 2,5 sekuntia. Kolmanneksi ehti kilpailun yllättäjä, kanadalainen Chandra Crawford, joka on väläytellyt tällä kaudella sprinteissä, mutta ei ole aiemmin yltänyt palkintokorokkeelle. A-finaalin neljänneksi jätettiin karsinnan nopeimman ajan hiihtänyt Norjan Ella Gömle.

Kuitusen vauhti viimeisessä sprintissä ennen olympialaisia lupaa hyvää. Hän on löytämässä luisteluun kaipaamaansa herkkyyttä. Naisten valmentaja Ismo Hämäläinen kuvasi Kuitusen luistelua erittäin helpon oloiseksi.

- Virpillä olisi ollut realistiset mahdollisuudet voittaa. Luistelu on kokonaisuudessan yhtä hyvällä mallilla kuin joulukuussa, Hämäläinen kertoi.

Virpi Kuitusen lisäksi myös muut suomalaisnaiset selviytyivät karsinnasta jatkoon 30 joukkoon. Kati Venäläinen, Elina Hietamäki, Aino-Kaisa Saarinen, Riikka Sarasoja ja Pirjo Manninen kuitenkin karsiutuivat puolivälierävaiheessa. Ismo Hämäläinen odotti kokonaisuutena naisjoukkueelta taistelua hieman paremmalla tasolla.

- Aino-Kaisalla oli vaan huono päivä, ei sen suurempaa. Kati on hyvässä kunnossa, vaikka meno ei ole aivan terävintä. Elinalla on hakemista herkkyyden kanssa, hänellä on hieman diesel päällä. Riikka tekee hyviä lähtöjä, mutta jaksaminen ei vielä riitä pidemmälle. Pirjolla on välähdyksiä paremmasta, Ismo Hämäläinen kommentoi naisjoukkueen suorituksia.

Tulokset: www.fis-ski.com

Lisätietoja: www.davosnordic.ch

 

Salla Kekki