Uutisen päiväys

5.1.2008← Takaisin

Kuitunen kavensi eroa kärkeen ja jatkaa neljäntenä Tour de Skin puolivälissä

    1.1.2008

    Virpi Kuitunen jatkaa neljäntenä maastohiihdon Tour de Skissä. Kuitunen kavensi ennakkoon arvoituksellisella 10 kilometrin vapaalla eroa kärkeen ja on nyt 17,6 sekunnin päässä johtoon nousseesta Ruotsin Charlotte Kallasta.


    Italian Arianna Follis on 8,5 sekunnin päässä, Puolan Justyna Kowalczyk 10,1 sekunnin päässä Kallasta. Johdossa matkaan päässyt Norjan Marit Björgen väsähti kolmannella 3,3 kilometrin kierroksella pahoin ja on nyt yhdeksäntenä 38,1 sekunnin päässä Kallasta.

    Björgenin putoaminen ei Kuitusta suuremmin yllättänyt, mutta maaliin tultuaan Kuitunen oli syystäkin yhtä hymyä:
    ”Tämä oli se taitekohta, että tästä kun selviää, nyt saa ruveta hiihtämään”, Kuitunen iloitsi jo heti seuraavana päivänä edessä olevasta 10 kilometrin perinteisen väliaikalähtökilpailusta.

    ”Arvasin että Justyna (Kowalczyk) lähtee täysillä ja siihen ajattelin lähteä mukaan. Selkä ei salli yhtään ylimääräistä, joten siinä oli pakko päästää Justyna vähän menemään ja hakea se oma alkuvauhti, kun selkä kuitenkin aina oireilee. Aina on sama tilanne, pitää kunnioittaa omaa kipurajaa. Nyt oli järkevä hiihto, pystyin loppuun asti hiihtämään hyvää vauhtia. Ekan kerran (tällä kaudella normaalimatkalla) sain vapaalla hiihtää silleen, että pystyi itseään vähän ahdistamaan, aiemmin en ole saanut itseäni tiukoille”, Kuitunen iloitsi selän yhteistyökykyisyydestä.

    Muista suomalaisista Riitta-Liisa Roponen on puolivälissä kymmenentenä 40,3 sekuntia kilpailua johtavaa Kallaa jäljessä. Pirjo Muranen on 20:ntenä (-1.46,1) ja Aino-Kaisa Saarinen 21:ntenä (-1.47,8).

    ”Periaatteessa hiihto oli ihan helppoa ja näin, mutta ilmeisesti vähän puuttui tehoa. Huomenna toivoisin että olisi selkeämpi perinteisen kisa kuin se ensimmäinen oli, kovempi latu ja että saisi hyvän pidon, että tekniikka pysyisi kasassa”, Roponen sanoi.

    ”Hyvin meni, hyvän vauhdin sain heti alusta asti. Yksi sija putosi (verrattuna 3. osuuden jälkeiseen), mutta ei se haittaa. Parempaa vapaan hiihtoa oli mitä se ensimmäinen kymppi täällä", Muranen sanoi.

    ”En yksinkertaisesti tällä hetkellä osaa hiihtää vapaata. En vaan saa itseäni tiukille. Koko tämän kauden ollut vähän vaikeaa vapaalla, aikaisemminkin on ollut väliaikalähdöllä aika vaikeaa yksin hiihtää, mutta porukassa ollut helppo. Nyt tuntui, ettei tälleen porukassakaan onnistu. Ei saa sellaista hyvää rytmiä siihen", Saarinen harmitteli.