Uutisen päiväys

30.3.2008← Takaisin

Kuitunen innostui kasvattamaan voittomarginaalia

    Kangasniemen Kalskeen Virpi Kuitunen päätti Rukalla maastohiihdon kilpailukautensa Suomen mestaruuteen 30 kilometrillä. Titteli oli Kuituselle kauden toinen ja ensimmäinen henkilökohtaisessa kilpailussa. Ounasvaaran Hiihtoseuran Pirjo Muranen nappasi hopeamitalin 1.02,0 hävinneenä, Joutsan Pommin Aino-Kaisa Saarisen mitalikokoelma täydentyi pronssilla.

    Kuitunen, Muranen ja alkuosan kilpailusta Saarinenkin taivalsivat tasaisesti kärkikolmikkona ensimmäiseltä kierrokselta lähtien. Kolmannen kierroksen jälkeen Kuitusen johto oli reilu 15 sekuntia, mutta viimeisellä kierroksella espoolainen innostui kasvattamaan eroa.
    ”En sanoisi että helposti (tuli voitto). Olisin voinut tyytyä kymmenen sekunnin marginaaliin, mutta halusin kokeilla. Ensimmäinen kierros oli vaikein, mutta siitä eteenpäin oli kiva hiihtää. Nyt on kiva lähteä kotiin ja suunnittelemaan ensi kautta”, Kuitunen sanoi.
    Muranen kuvasi hiihtoaan oikein onnistuneeksi.
    ”Jo alusta sain hyvän rytmin. Väliajoissa kuin kuulin, että tasaista on, yritin pitää sen. Viimeisellä kierroksella alkoi jo matka painaa, en pystynyt Virpille pistämään kampoihin. Kiva lopettaa kausia tällaiseen”, Muranen iloitsi.
    Saarinen jäi hopeasta jo 1.20,5, mutta toisaalta neljänneksi sijoittunut Riitta-Liisa Roponen jäi seurakaveristaan jo kolmen minuutin päähän.
    ”Alusta lähtien yritin kovasti tyttöjen mukana roikkua, mutta kolmannen kierroksen jälkeen takki oli niin tyhjä, että hyvä kun maaliin pääsin. Hienoa, että pystyin pinnistämään kolmanneksi, olen siihen tyytyväinen”, kautensa ysin arvoiseksi arvioinut Saarinen sanoi.
    Vaativalla radalla ja haasteellisessa kelissä käydyssä kilpailussa erot muodostuivat isoiksi. Kymmenenneksi sijoittunut Kirsi Antila hävisi Kuituselle jo 8.40,3. Kilpailun ilahduttavaa antia olivat muun muassa nuoret Kerttu Niskanen ja Krista Lähteenmäki, joista Vieremän Koittoa edustava Niskanen oli kuudes ja Lähteenmäki yhdeksäs.

    Tulokset: www.rukasm2008.fi