Uutisen päiväys

28.9.2007← Takaisin

Kattilakoski ja Pyykönen pohjustavat hiihtouran jälkeistä työelämää

Hiihtäjät Teemu Kattilakoski ja Lauri Pyykönen satsaavat yhä täysillä urheiluun, mutta pohjustavat samalla urheilu-uransa jälkeistä työelämää.

Kattilakosken ja Pyykösen kahdestaan omistama yritys tuo maahan ruotsalaisen Icebugin aktiivisille ja liikunnallisille ihmisille suunnattuja monenlaisia kenkiä. Innostus kenkien maahantuontiin ei syntynyt hetkessä.

"Olimme Laten kanssa olleet kiinnostuneita tällaisesta jo pitkään ja haeskelleetkin mielenkiintoista ja hyvää merkkiä jo useamman vuoden aikana", Kattilakoski kertoo kuluvan vuoden aikana käynnistyneestä kuviosta.

Koska Kattilakoski ja Pyykönen satsaavat yhä sataprosenttisesti hiihtoon, käytännön myyntityöstä huolehtii palkattu ihminen.

"Liikkeellelähtö tässä hommassa on ollut yllättävänkin hyvä ja kiinnostusta tuotteisiin on ollut. Meillä on Laten kanssa halu tehdä tätä valmiiksi, että on sitten jotain, mitä uran jälkeen tekee. Nyt keskitymme sataprosenttisesti hiihtoon, mutta uran loputtua sataprosenttisesti tähän", Kattilakoski sanoo.

Sekä Pyykösen että Kattilakosken kalenterissa on urheilupuolella seuraavana etappina lumileiri Ramsaussa lokakuun alusta lähtien.

Lisää Pyykösen ja Kattilakosken maahantuomista kengistä: www.icebug.fi