Uutisen päiväys

1.2.2008← Takaisin

Kaikkien 7—18-vuotiaiden tulee liikkua vähintään 1–2 tuntia päivässä

Ensimmäiset lapsille ja nuorille laaditut fyysisen aktiivisuuden suositukset luovutettiin opetusministeri Sari Sarkomaalle ja opetusministeriön liikuntayksikön päällikölle Raija Mattilalle Helsingissä.

Suositukset on laadittu opetusministeriön tuella Nuoren Suomen koolle kutsuman laajan asiantuntijaryhmän toimesta. Ryhmän puheenjohtajana toimi Suomen Akatemian varttunut tutkija, professori Lauri Laakso Jyväskylän yliopistosta ja toimituksellisesta työstä vastasi erikoistutkija Tuija Tammelin Työterveyslaitokselta.

Lapset liikkumaan kansallisilla talkoilla

– Opetusministeriö tukee vahvasti tänään julkistettavia liikuntasuosituksia osana koululaisten liikunnan edistämistä, korosti opetusministeri Sarkomaa. Hän haastaa kunnat, kodit, koulut ja järjestöt mukaan kansallisiin liikuntatalkoisiin lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi. Sarkomaa lupaa lisätä liikuntatunteja, kannustaa kouluja pitämään yksi pidempi liikunnallinen välitunti, edistää kerho- ja iltapäivätoimintaa sekä koulujen pihojen kuntoon saattamista.

Kahden tunnin vähimmäistavoite pienimmille koululaisille,
tunnin tavoite aikuisikää lähestyville

Fyysisen aktiivisuuden perussuosituksen mukaan kaikkien 7–18-vuotiaiden tulee liikkua vähintään 1–2 tuntia päivässä monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Yli kahden tunnin pituisia istumisjaksoja tulee välttää. Myös ruutuaikaa viihdemedian ääressä tulee rajoittaa korkeintaan kahteen tuntiin päivässä.
– Kouluikäisille suunnattujen liikuntasuositusten tarve on noussut vahvasti esiin arkiliikunnan vähenemisen myötä. Lasten ja nuorten fyysisen kunnon laskeva trendi ja lihomisen yleistyminen on saatava pysäytettyä lähivuosien aikana, painottaa Lauri Laakso.
– Suositeltu liikunnan minimimäärä vähentää liikkumattomuuden haittoja, mutta liikunnan hyödyt tulevat paremmin esiin, kun liikutaan minimisuositusta runsaammin, kertoo Tuija Tammelin.

– Uudet suositukset ovat laaja-alaisen asiantuntijaryhmän konsensusmielipide, Lauri Laakso korostaa. Suositusten toivotaan olevan työkalu, joka saa niin päättäjät, koulut kuin koditkin pohtimaan lasten liikkumista lisääviä ratkaisuja. Liikkuminen on paljon muutakin kuin liikuntatuntien ja harrastusten aikaista liikuntaa: se on liiallisen istumisen välttämistä, välitunneilla liikkumista, koulumatka- ja kerholiikkumista ja kouluissa oppitunteihin integroitua liikkumista, muistuttaa Laakso.

Suositukset käytäntöön maakuntaseminaarien ja Liikuntaseikkailun avulla

Uusia liikuntasuosituksia tehdään tutuksi koulutoimijoille ja päättäjille laajan, keväällä käynnistyvän maakunnallisen seminaarikierroksen avulla. Alakoululaisia kannustetaan liikkumaan suositusten mukaisesti Liikuntaseikkailu maapallon ympäri – kampanjan innoittamana. 31.3.–20.4.2008 järjestettävään seikkailuun voi ilmoittautua 29.2. mennessä Nuoren Suomen nettisivuilla.

Kouluikäisten liikuntasuositukset kokonaisuudessaan

http://www.nuorisuomi.fi/tietopankkitiedostot?group=1.1&files=1
Asiantuntijaryhmän kokoonpano:
Laakso Lauri, Jyväskylän yliopisto, asiantuntijaryhmän puheenjohtaja
Asanti Riitta, Turun yliopisto
Fogelholm Mikael, Suomen Akatemia
Hakkarainen Harri, Oulun Kärpät
Heinonen Olli J. Turun yliopisto
Härkönen Asko, Suomen Olympiakomitea
Jaakkola Timo, KIHU
Kujala Tiina, Tampereen Yliopisto
Lähdesmäki Liisa, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Niemi-Nikkola Kari, Suomen Olympiakomitea
Pekkarinen Heikki, Kuopion Yliopisto
Saari Aija, Suomen Invalidien Urheiluliitto
Stigman Sari, UKK-instituutti
Sääkslahti Arja, Jyväskylän yliopisto
Tammelin Tuija, Työterveyslaitos
Vasankari Tommi, UKK-instituutti
Viitasalo Jukka, KIHU
Kantomaa Marko, Nuori Suomi
Mäenpää Pasi, Nuori Suomi
Potinkara Pekka, Nuori Suomi
Löflund-Kuusela Heidi, sihteeri, Nuori Suomi
Oksanen Johanna, sihteeri Nuori Suomi
Karvinen Jukka, esittelijä, Nuori Suomi