Uutisen päiväys

11.2.2007← Takaisin

Jylhä kolmanneksi Viron Skandinavia-cupissa

Vielä juniori-ikäinen Martti Jylhä ylsi parhaana suomalaisena kolmanneksi Viron Skandinavia-cupissa Joulumäessä sunnuntaina.


Jylhä hävisi 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa virolaisvoittaja Jaak Maelle vain 5,9 sekuntia. Naisten kympillä Kati Venäläinen oli parhaana suomalaisena seitsemäs.

Jylhä, 19, johti kilpailua ensimmäisen 3,75 kilometrin väliajoissa ja jaksoi hyvin loppuun asti.

”Aika hyvin kulki. Vaikea sanoa, oliko se elämäni hiihto, mutta harvemmin tuollaisia sijoituksia on vielä tullut. Hiihto oli alusta lähtien helppoa ja ehkä lähdin pikkuisen liian kovaakin. Kaksi viimeistä kiekkaa olivat vähän hankalampia, mutta sain siinä onneksi peesiapua loppuun”, seuraavaksi ensi viikonvaihteessa nuorten SM-kisoissa Kristiinankaupungissa kilpaileva Jylhä sanoi.

Naisten kilpailun voitti jo maailmancupin sprintissäkin palkintopallille yltänyt norjalaislupaus Astrid Jacobsen. Venäläinen hymähti, ettei oikein ”osaa sanoa hiihdosta”:

”Valkkasin väärän suksen. Se oli sitten sellaista taistelua, Viron kansallisen ryhmän naiset laski laskussa päälle, ei oikein mieltä ylentävää. Ei ollut oikein kilpailukykyinen tilanne, mutta tänään näin”, Venäläinen tuumi ja jäi vielä miettimään seuraavia kilpailujaan.

Lauantaina perinteisen vitosella viidenneksi yltänyt Milla Saari ei hiihtänyt. MM-kisoihin valmistautuva Saari uumoili jo lauantaina jättävänsä vastaavassa pakkassäässä toisena päivänä peräkkäin kilpailemisen väliin.

------------
Tulokset:

Joulumäe, Viro:

Skandinavia-cup, vapaa hiihtotapa:

Naiset, 10 km: 1) Astrid Jacobsen Norja 26.00,7, 2) Marte Elden Norja 26.24,6, 3) Marte Monrad-Hansen Norja 26.29,6,…7) Kati Venäläinen Suomi 26.54,6, 8) Anne Mäkinen Suomi 27.00,1,…15) Silja Tarvonen Suomi 27.34,6, 16) Kerttu Niskanen Suomi 27.45,4,…19) Satu Annila Suomi 28.12,8. Marjo Korander Suomi keskeytti.
Miehet, 15 km: 1) Jaak Mae Viro 33.29,3, 2) Morten Eilifsen Norja 33.32,0, 3) Martti Jylhä Suomi 33.35,2,…8) Thomas Ramstedt Suomi 33.52,7, 9) (jaettu) Risto Ikonen 33.57,3,…16) Robert Blomqvist Suomi 34.26,8,…18) Lari Lehtonen Suomi 34.30,8,…25) Jesse Väänänen Suomi 35.06,4,…27) Olli-Pekka Tolvanen Suomi 35.25,3.

Täydelliset tulokset ja lisätietoja kisoista: http://www.joulumae.ee/?id=74