Uutisen päiväys

5.1.2008← Takaisin

Joutsen toiseksi Kiinan Tour de Skin päätöskilpailussa

    Jari Joutsen sijoittui toiseksi maastohiihdon Kiinan Tour de Skin päättäneessä sprinttikilpailussa Sisä-Mongolian Xilinhaotessa.

    5.1.2008

    Jyväskyläläinen johti vapaan hiihtotavan kilpailua loppusuoralle asti, kunnes Ruotsin Peter Larsson kiri ohi voittoon.

    Ruotsin Fredrik Persson oli kolmas ja Fredrik Byström neljäs. Mikko Maaranen oli kahdeksas. Suomalaiskolmikon epäonnisin oli Ville Verkama, jonka sauva meni poikki puolivälierässä.

    ”Muutama päivä on ollut kurkkukipua, joten en ollut varma, hiihdänkö edes tänään muuta kuin aika-ajon. Se kulki kuitenkin hyvin ja voitin sen selvästi, joten päätin jatkaa”, Joutsen kertoi.

    Sisä-Mongoliassa oli leudompaa kuin suomalaiset olettivat, sillä pakkasta oli vain kymmenen pakkasta ja Joutsenen mukaan ”suomalainen myrskytuuli”.

    ”Tänne kun saavuimme, lämpötila hotellihuoneessa oli 2-5 astetta. Saimme lämpöpatterit ja sitten menikin sähköt. Onneksi pääsimme kuitenkin vaihtamaan lämpimään huoneeseen”, Joutsen kertoi.

    Neljän osakilpailun sarjan kilpailuineen, matkustamisineen ja aikaeroineen Joutsen kiteytti koko suomalaiskolmikon puolesta ”aika rajuksi kokemukseksi”.

    ”Viimeksi kun olin täällä Kiinassa, aikaeroon tottui helposti. Nyt sain rytmin kohdalleen viimeiseen kisaan ja se tuntui sairastelusta huolimatta hyvältä”, Joutsen sanoi.

    Kokonaiskilpailussa suomalaisten mahdollisuudet kärkikolmikkoon hupenivat viimeistä edellisessä osakilpailussa, 50 kilometrin Vasaloppetissa, jonka sekä Joutsen että Verkama hiihtelivät hissukseen jo lievästi kipeinä ollessaan. Joutsen sijoittui 29:nneksi, Verkama 35:nneksi. Maaranen sijoittui suomalaisista parhaana 14:nneksi.

    Tulokset:

    Xilinhaote,Sisä-Mongolia:

    Kiinan Tour de Ski, 4/4 osakilpailu:

    Sprintti, vapaa hiihtotapa:


    Miehet: 1) Peter Larsson Ruotsi, 2) Jari Joutsen Suomi, 3) Fredrik Persson Ruotsi, 4) Fredrik Byström Ruotsi,…8) Mikko Maaranen Suomi. Ville Verkama ei selvinnyt puolivälieristä jatkoon.

    Tulokset