Uutisen päiväys

8.5.2008← Takaisin

Hiihtomaajoukkue avasi leirikautensa kesäisessä Tanskassa

Hiihtomaajoukkue suuntasi ensimmäiselle leirilleen Kööpenhaminan kupeeseen, jossa maajoukkue sai käynnistää harjoituskauttaan kesäisessä säässä. Maanantaista perjantaihin kestävä leiri on ollut onnistunut.

”Harjoittelua on tullut neljä tuntia päivässä. Tanskalaiset ystävämme ovat pitäneet meistä hyvää huolta ja kaikki on ollut hyvin järjestettyä. Torstaina pelasimme jalkapallo-ottelun Tanskaa vastaan. Ottelu oli varsinaisen peliajan jälkeen 1-1, mutta päättyi rangaistuspotkujen jälkeen Suomen 4-3-voittoon”, päävalmentaja Magnar Dalen kertoi.
Juoksun, rullahiihdon ja muun tavanomaisen harjoittelun lisäksi urheilijat pääsivät tanskalaisen huippukokin avustamana valmistamaan illallisen maalaisympäristössä. Pääruokana oli lammasta uusien perunoiden kera, mutta monenlaista muutakin lautaselle valmistui.

Lassilalle leiri oli "pelkkää positiivista"

Ruoan valmistuspuuhissakin hyvin viihtynyt Kalle Lassila kehui joukkueen yhteishenkeä ja leiriä kaikin puolin mukavaksi.
”Pelkkää positiivista on ollut”, uuden harjoituskautensa kaikin puolin hyvin käyntiin saanut Lassila sanoi.
Vaikka jalkapallomaaottelu venyi odottamattomasti rangaistuspotkuihin, pystyi Suomi viime syksyisen Ramsaun-leirin Italia-voiton jatkoksi voittamaan Tanskan.
”Seuraavaksi loppukesästä Norja”, Lassila kertoi alustavaa tietoa seuraavasta vastustajasta.
Kovin pitkää lomaa Lassila ei edellisen kauden jälkeen pitänyt. Harjoittelun lisäksi aikaa on kulunut Vierumäellä opintojen parissa.

Neljä maajoukkuehiihtäjää Kilpisjärvellä, Kuitunen kotimaisemissa

A-maajoukkueen urheilijoista Sami Jauhojärvi, Aino-Kaisa Saarinen, Martti Jylhä ja Pirjo Muranen leireilivät Tanskan sijaan Kilpisjärvellä, Virpi Kuitunen puolestaan harjoitteli Tanskan sijaan kotimaisemissa.
Maajoukkueen leirit jatkuvat kesäkuun alussa, jolloin suuntana on viime vuoden tapaan Norjan Sognefjellet.