Uutisen päiväys

3.5.2007← Takaisin

FIS:n MM-kisoissa tehtiin yli 800 dopingtestiä

Tänä talvena MM-kisoissa oli käytössä laajempi ja parempi testausmenetelmä kuin koskaan aikaisemmin. Suurilta dopingskandaaleilta kuitenkin vältyttiin.

Tänä talvena neljissä FIS:n MM-kisoissa otettiin 827 dopingtestiä: Arosa (SUI), Åre (SWE), Sapporo (JPN) ja Madonna di Campiglio (ITA). Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisassa Sapporossa oltiin mukana tähän mennessä pisimmälle kehittyneessä ja monipuolisemmassa antidoping-ohjelmassa, joka on kansainvälisesti tärkeimpiä ja suurimpia tapauksia, lukuunottamatta Olympialaisia. Kaikki 697 Sapporossa tehtyä testitulosta on saatu valmiiksi, mukaan lukien EPO-virtsatesti, tavallinen veritestaus ja kasvuhormonitesti. Kaikissa MM-kisoissa on FIS:n sääntöjen mukaisesti testattu neljä parasta ja kaksi umpimähkäisesti valittua urheilijaa.

Raportin mukaan FIS on käyttänyt miljoona Sveitsin frangia enemmän dopintestaukseen tällä kaudella. Testien lisääminen on ennaltaehkäisevä toimenpide, joka sisältyy FIS:n antidoping-ohjelmaan.