Uutisen päiväys

18.9.2007← Takaisin

FIS:n MM-2013 katselmus Lahdessa

Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) delegaatio oli vuoden 2013 MM-kisaisäntien katselmustensa viimeistä edellisessä etapissa Lahdessa maanantaina. Tiistaina matka jatkui Faluniin.

Yhdeksän hengen ryhmässä oli asiantuntemusta kaikista pohjoismaisista lajeista ja lisäksi mm. media-, majoitus- ja ympäristöasioiden eksperttejä FIS:n pääsihteerin, Sarah Lewisin johdolla.

Jo elokuussa FIS:lle toimitetun perusteellisen hakukirjan asioita syvennettiin ja täydennettiin.

- Olemme tehneet kaiken tähän asti niin hyvin kuin suinkin olemme osanneet. Varmaa on, että mitään ei ole vielä ainakaan hävitty, arvioi Suomen Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen.

- Kuten ennakkoon tiesimme, Lahden akilleen kantapäänä on korkeatasoisen majoituskapasiteetin puute. Kaupunkiin tarvittaisiin viiden tähden hotelli, se alkaa olla yksi kisojen kynnyskysymyksistä. Onneksi suunnitelmia on olemassa. Vierumäki kisakylänä tulee olemaan meille vahvuus, varsinkin kun toimitusjohtaja Pekka Vasalan esittelemät suunnitelmat hotellitasoisista lisämajoitustiloista toteutuvat vuoteen 2013 mennessä, Piirainen jatkoi.

Suomen ja Lahden lisäksi kisoja ovat hakemassa Italia/Val di Fiemme, Saksa/Oberstdorf, Puola/Zakopane ja Ruotsi/Falun. Kilpakumppaneista Piirainen pitää hyvin varteenotettavana erityisesti Zakopanea.

- Kisoja ei ole vielä jaettu kenellekään. Lopullisen päätöksen tekevät Jaakko Holkeri ja kumppanit eli FIS:n hallitus ensi toukokuun 29. päivänä Etelä-Afrikan Kapkaupungissa. Siihen asti meillä riittää töitä, vakuuttaa Piirainen.