Uutisen päiväys

16.2.2007← Takaisin

”Asiat ovat mallillaan, kotiuduttu on”

MM-hiihtojoukkueen ensimmäinen kymmenen urheilijan ryhmä saapui Sapporoon hotellilleen torstai-iltana. Matkustusta kertyi noin 24 tuntia, mutta kaikki sujui kommelluksitta.


”Matkalle jäi kolme matkatavaraa, mutta niistäkin on jo havainnot ja nekin saadaan hotellille lauantaihin mennessä”, valmentaja Vesa Mäkipää kertoi.

Sapporossa on jo kymmenen hiihtäjää. Valtaosin ryhmä koostuu Livignossa leireilleistä hiihtäjistä, mutta myös kotimaassa olleet sprinttimiehet ja Mona-Liisa Malvalehto olivat ensimmäisessä ryhmässä.

”Viime yö meni kaikilta sikeässä unessa. Tänään perjantaina suurin osa kävi jo hiihtämässä kevyen harjoituksen ja osa juoksemassa. Perjantai ja lauantai menee aikaeroon sopeutumisen merkeissä ja ohjelmassa kevyttä harjoittelua”, Mäkipää kertoo.

Lauantaina iltapäivällä joukkue käy tutkailemassa Sapporo Domea ulkoa päin.

”Käymme vähän fiilistelemässä, millainen maasto sprinttikisoissa odottaa. Kaiken kaikkiaan asiat ovat mallillaan, kotiuduttu on, koneet sauhuaa netissä ja skypet wörkkii”, Mäkipää kertoo joukkueen ajan vietosta.

Vielä Livignossa harjoittelevat Teemu Kattilakoski ja Juha Lallukka sekä kotimaassa viimeistelleet Tero Similä ja Milla Saari lentävät Sapporoon sunnuntaina.