Uutisen päiväys

26.4.2005← Takaisin

Operaatio Pelisäännöt - mukana jo 6 000 ryhmää

Nuori Suomi ry:n kehittämä Operaatio Pelisäännöt on lasten ja nuorten urheilun sopimusjärjestelmä. Sen avulla tuetaan urheiluseuroissa lasten vanhempia, ohjaajia ja lapsia sopimaan yhteisissä keskusteluissa oman ryhmän tavoitteista ja toimintatavoista.

Lasten urheilemisessa on kysymys suurista tunteista: ilosta, onnistumisesta ja pettymyksestä sekä jännityksestä, hikipisaroista ja jatkuvasta oppimisesta. Parhaimmillaan urheiluseura on lapselle turvallinen paikka kasvaa ja kehittyä yhä paremmaksi lajin taitajaksi.         

Miksi Operaatio Pelisäännöt on käynnistetty

Monet urheiluseurat toteuttavat jo nyt lapsen kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa, mutta usein kuulee myös päinvastaista palautetta. Operaatio Pelisäännöt haluaa vaikuttaa lasten liikunnan kielteisten ilmiöiden vähentämiseen. Näitä kielteisiä tunnusmerkkejä ovat muun muassa aikuismainen toiminta, vilttiketjut, menestymisen korostaminen, virheiden etsiminen ja vähäinen kannustus.    

Pelisääntöjen tavoitteena on edistää leikinomaista ja tasavertaista kohtelua ja terveellisten elämäntapojen merkitystä lasten urheiluseuratoiminnassa.  Näin varmistetaan jokaisen lapsen viihtyminen urheiluseurassa. Tällä hetkellä jalkapallo, jääkiekko, ringette, salibandy ja lentopallo edellyttävät, että lasten sarjatoimintaan osallistuvilla on pelisäännöt tehtyinä. Lisäksi muut lajit suosittelevat tekemään pelisäännöt.

Veikkaus tarjoaa ilmaisen tukimateriaalin

Pelisääntökeskustelujen tueksi on tarjolla maksutonta Pelisääntö-materiaaliasekä lasten että nuorten ohjaajille ja vanhemmille. Materiaalipaketin voi tilata internetistä www.nuorisuomi.fi/pelisaannot tai puh. (09) 3481 2004. Uutena tukimateriaalina ovat pelisääntökalvot keskustelun herättäjänä, jotka ovat imuroitavissa Nuoren Suomen www-sivuilta.

Lapset haluavat vain pelata

Suuren kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan (2001-2002) lapset toivovat seuratoiminnasta kaikille saman verran peliaikaa ja mahdollisuuden osallistua kilpailuihin. Lisäksi valtaosa nuorista edellyttää aikuisten läsnäoloa ja ohjausta harjoituksissa. Parhaimmillaan liikunnan harrastaminen lisää lasten sosiaalista vuorovaikutusta, vahvistaa itsetuntoa, antaa mahdollisuuksia kokeilla ja ylittää omia rajoja sekä opettaa toimimaan ryhmän jäsenenä.

Lisätietoja:
Nuori Suomi ry/ Eija Alaja, yhteyspäällikkö
www.nuorisuomi.fi/pelisaannot