Uutisen päiväys

15.10.2010← Takaisin

Your Move Suurtapahtuma 2011 lähestyy

Your Move Suurtapahtumaan 27.5. – 1.6.2011 odotetaan 50 000 nuorta! Helsingin Olympiastadionin ympäristössä osallistujilla on mahdollisuus tutustua noin 60 eri urheilulajiin. Maastohiihto etsii nuoria suunnittelemaan Your Move -hiihtotapahtumaa.

 

 

 
Nuoren Suomen, Suomen Liikunnan ja Urheilun ja lajiliittojen yhdessä järjestämän tapahtuman tarkoituksena on lisätä nuorten liikkumista, kannustaa omaehtoiseen harjoitteluun sekä rakentaa uutta nuorten näköistä liikuntakulttuuria.
Ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa marraskuun alussa. Tapahtuman kohderyhmänä ovat 13 – 19 -vuotiaat nuoret, joiden liikunnan määrä suosituksiin nähden on Suomessa kaikkein vähäisintä.
Nuoret ovat merkittävässä roolissa tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa. Lajiliitot ovat perustaneet nuorten ryhmiä, joissa nuoret pääsevät vaikuttamaan Suurtapahtuman sisältöön.  Nuorten rooli näkyykin ohjelmatarjonnan monipuolisuutena sekä hauskuuden ja liikunnan yhdistymisenä monissa lajipisteissä.    
Sport-viikonloppu urheiluseuranuorille
Suurtapahtuma koostuu kahdesta osasta. Sport-viikonloppua vietetään 27. – 29.5.2011, jolloin urheiluseuratoiminnassa mukana olevat nuoret kokoontuvat lajiryhmittäin yhteen. Lajitarjonta vaihtelee liitoittain. Kaikkien lajien edustajilla on mahdollisuus osallistua demo-harjoituksiin, joissa huippuvalmentajat opettavat käteviä omatoimisia harjoitteita, joita jokainen halukas pystyy tekemään kotioloissa lajitreenien lisäksi.
Nuorilla on mahdollisuus testata itsensä Oletko urheilija -testissä, joka mittaa oman tason verrattuna saman ikäluokan muihin urheilijoihin. Lisäksi urheilumessuilla nuoret saavat tärkeää tietoa muun muassa ravinnosta, lihashuollosta ja urheilijan opiskelumahdollisuuksista.
Viikonlopun aikana jokaisella on myös mahdollisuus kokeilla eri lajiryhmien pisteillä itselleen vieraampia lajeja. Luvassa on myös huippuesiintyjiä.
Action-päivät kouluille
Sport-viikonlopun jälkeen 30.5. – 1.6. ovat vuorossa Action-päivät, jotka on suunnattu koululaisryhmille. Action-päivien tarkoituksena on, että nuoret löytäisivät lajin, joka innostaisi liikkumaan. Valinnan varaa on runsaasti, sillä lajikirjo on monipuolinen. Nuorten on mahdollisuus tutustua tuttujen liikuntaharrastusten lisäksi tuntemattomampiinkin lajeihin, kuten urheilusukellukseen, geokätköilyyn, ilmailuun ja taidoon.
Eri lajien kokeilun lisäksi Olympiastadionin läheisyydestä löytyy myös muuta innostava tekemistä, kuten hullut japanilaiset -tyyppisiä toimintaratoja.
Maastohiihto osana Sport-viikonloppua
Maastohiihto suuntaa tapahtumansa Sport-viikonloppuna 13 – 16 -vuotiaille nuorille. Kutsumme nuoria osallistumaan tapahtumaan talven kuluessa ja kaikki halukkaat pääsevät varmasti mukaan, joten olkaa valmiina!
Alustavasti on  suunniteltu, että Sport-viikonloppu suuntautuu nuorten herkkyyskausille ja tapahtumassa nuoret saisivat kattavasti ideoita omaan harjoitteluun - kuinka harjoitella erilaisia ominaisuuksia, kuten nopeutta, koordinaatiota, voimaa ja liikkuvuutta sekä tietenkin kestävyyttä maastohiihdon näkökulmasta ja yleisesti Nuoren Suomen testistön avulla. 
Monipuolista harjoittelua, testejä sekä uusia ideoita omaan harjoitteluun saa varmasti viikonlopun aikana. Lisäksi pääsee tutustumaan oman lajin moniin harrastajiin ja saa varmasti paljon uusia kavereita.
Maastohiihto tarjoaa myös lajizone-alueella toimintaa Action-viikon aikana.
Maastohiihto etsii nuoria suunnittelemaan tapahtumaa, joten jos olet innokas tekemään ja suunnittelemaan upeaa tapahtumaa, ole yhteydessä Henna Siveniukseen, henna@maastohiihto.fi tai puh. 0400 997 418.