Uutisen päiväys

4.11.2016← Takaisin

Yksilöistä haastajien joukkueeksi, mutta yksilölliset tarpeet huomioiden

Maastohiihdon haastajaryhmän Vuokatti Ski Team Kainuuta edustava 22-vuotias Katri Lylynperä sekä Kouvolan Hiihtoseuraa edustava 20-vuotias Lauri Lepistö harjoittelevat tiiviisti vielä ennen kauden alkua.

Lauri Lepistön alkukauden otteita yleisö pääsi seuraamaan jo Vuokatin Suomen Cup -viikonloppuna. Lauantaina hän sijoittui perinteisen sprintissä kymmenenneksi ja sunnuntaisessa viestissä Kouvolan Hiihtoseura otti hopeaa Lepistön hiihtäessä ankkuriosuuden.

Katri Lylynperä antoi vielä odottaa kauden avausstarttiaan. Hän oli yhdessä maajoukkueurheilijoiden kanssa korkeanpaikan leirillä Italiassa Val Senalesin jäätiköllä.

”Korkeanpaikan leiri meni suunnitelmien mukaisesti perustreenien parissa korkealla ololla höystettynä. Aamut hiihdettiin jäällä ja iltapäivät harjoiteltiin matalammalla juosten tai rullilla hiihtäen”, Lylynperä kertoo.

Lepistö viettää harjoittelun siivittämää arkeaan puolustusvoimien talvilajien urheilukoulussa Kainuun prikaatissa Kajaanissa. Kyseisen palvelusmuodon tarkoituksena on auttaa lajinsa kansallista- tai kansainvälistä huippua sovittamaan yhteen asepalvelus ja tavoitteellinen urheilu.

”Urheilukoulu on tehnyt treenaamisen minulle helpoksi. Omia harjoituksia kerkeää tekemään aamuisin kolmesta neljään kertaa viikossa. Sen lisäksi lähes joka ilta on aikaa tehdä oman valmentajan laatimia harjoituksia. Omien harjoitusten lisäksi meillä on yhteisiä harjoituksia eri lajien edustajien kesken”, Lepistö sanoo.

Myös henkilökohtaiset kehityskohteet on huomioitu harjoittelukauden aikana. Lylynperä on keskittynyt yhdessä valmentajansa kanssa tasatyöntöön. Sen lisäksi vapaan sprintti on saanut erityishuomiota harjoitteluohjelmassa. Lepistö puolestaan on kehittänyt harjoittelukauden aikana kilpailuvalmiuksiaan.  

Perjantaina Lylynperä sekä Lepistö suuntaavat haastajaryhmän leirille. Useat yhteiset leirit haastajaryhmän kesken ovat muokanneet ryhmästä erittäin yhtenäisen. Ryhmässä urheilijat pääsevät harjoittelemaan saman tasoisten urheilijoiden kanssa. Jokaisella on omat vahvuudet, joiden kehittämisessä voi auttaa muita ryhmän hiihtäjiä. 

”Tällä kaudella emme ole enää vain yksilöitä ryhmässä. Meistä on muodostunut tiivis joukkue”, Lylynperä kertoo. 

Lylynperä sekä Lepistö tavoittelevat paikkaa Ruka Nordiciin, maastohiihdon maailmancupin avaukseen. Katsastukset Rukalle käydään maailmancup-kilpailua edeltävänä viikonloppuna Rovaniemen Suomen Cupissa 19. -20. marraskuuta.

Rukan jälkeen Lepistön päätavoitteet ovat Scandinavia Cupissa sekä kevään alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa Yhdysvalloissa. Lylynperällä on sama tavoite alle 23-vuotiaiden MM-kisojen suhteen, mutta muuten kauden kilpailut ovat hänen osaltaan enemmän auki. Nähtäväksi jää, hiihtääkö Lylynperä tulevalla kaudella Scandinavia Cupissa vai maailmancupissa.

Teksti: Eeva Honkonen. (Työharjoittelussa oleva Laajasalon Opiston urheilujournalismiopiskelija)

Jutun kuvassa Katri Lylynperä. (Jesse Väänänen)