Uutisen päiväys

3.9.2011← Takaisin

Yhdistetyn kesä GP finaali kilpailtiin Obertstdorfissa - Ryynänen 9.

    Yhdistetyn FIS kesä Grand Prix 2011 finaali kilpailtiin Saksan Oberstdorfissa lauantai-iltana 3. syyskuuta. Janne Ryynänen onnistui kiertueen päätteeksi hienosti - sijoitus 9.


    Janne Ryynänen onnistui mäkiosuudella(HS 137) edellisiä kisoja paremmin, hypylle kertyi mittaa 124,5 metriä. Ryynänen lähti 10 kilometrin hiihto-osuudelle 14:ntenä, minuutti ja 7 sekuntia mäkiosuuden voittaneen Ranskan Maxime Laheurten perässä. Ryynänen pystyi nostamaan sijoitustaan hienosti kymmenen parhaan joukkoon, sijoitus 9. Kilpailun kärjessä juhli jälleen kotiyleisön iloksi saksalaiset – mäkiosuuden jälkeen kolmannelta sijalta nousi kilpailun voittoon Johannes Rydzek, 7,3 sekuntia ennen Bjoern Kircheisenia. Kilpailun kolmas oli Ranskan Jason Lamy Chappuis.

    Suomen yhdistetyn joukkueen päävalmentaja Kimmo Savolainen oli iloinen Janne Ryynäsen onnistumisesta finaalissa.
    - Janne pääsi nyt ensimmäistä kertaa hiihtämään hyvistä asetelmista kisaan. Hyppääminen ei vielä ole parhaimmillaan, näissä GP:n kisoissa tuli ensimmäiset hypyt kesälle Hable-mäestä. Erityisesti ilmalennossa vielä hävitään ja varsinkin takatuulessa omat haasteensa. Janne hyppäsi kisassa vielä harjoituspuvulla, joten voi kyllä olla tyytyväinen päivän suoritukseen. Hiihto-osuudella nähtiin Jannelta tänään hienoa taistelua, kun asetelmat olivat hyvät. Voi olla hyvillä mielin aina kun sijoitus on kymmenen sakissa, totesi Savolainen tyytyväisenä kesäkiertueen päätteeksi.

    Suomen joukkueen nuoremmat kokelaat Eetu Vähäsöyrinki ja Mikke Leinonen saivat kiertueelta arvokasta kokemusta.
    - Eetu paransi tänään kisaan hyppyään, malttoi hiihdon alussa eilistä paremmin, mutta ei vielä riittävästi. Mikellä oli tänään vaikeuksia mäkiosuudella ja haasteet jatkui kun joutui hiihtämään koko kisan yksin ilman apuja, mikä on aina vaikeaa. Tämä kesä GP-kiertue oli heille erinomainen kokonaisuus kokemuksen kannalta, Savolainen summasi.
    Päävalmentajan kuvailun mukaan yhtä hymyä Oberstdorfin kisan jälkeen ollut Janne Ryynänen oli helpottunut hyvän kilpailun jälkeen.
    - Hyvä, että tuli hyvä tulos tällaisen turneen lopuksi. Tuntuu vähän paremmalta, kun onnistuu ja voi lähteä hyvillä mielin jatkamaan valmistautumista kohti talvikautta, sanoi Ryynänen iloisena.
    GP oli keskellä harjoittelujaksoa kohti talvea. Ryynäsen hiihtokunto lupailee jo kuitenkin hyvää tulevaan.
    - Hyppy vaihtelee vielä, välillä kärkisuorituksia, mutta ei vielä pystynyt säilyttämään sitä tasoa kisoissa. Tyytyväinen voi olla hiihtoon, hyvin löytyi voimaa taistella kisassa, Ryynänen pohti suorituksistaan GP:n jälkeen.


    Tuloskooste
    Yhdistetyn FIS kesä Grand Prix 2011
    3.9.2011 Oberstdorf GER HS 137/10,0km
    1. Johannes Rydzek GER 26.32,5
    2. Bjoern Kircheisen GER +7,3
    3. Jason Lamy Chappuis FRA +29,1
    9. Janne Ryynänen +1.22,2
    51. Eetu Vähäsöyrinki 3.36,1
    54. Mikke Leinonen +4.39,4

    Tulokset ja kalenteritiedot www.fis-ski.com